Suoritushumalan alkeet

Keskikesän juhla oli ovella. Minä olin Alkon ovella. Juhannusviinien ostaminen ei ollut mikään helppo homma, sillä tällä kertaa halusin panostaa laatuun, ts. hinta yli 5,50 euroa. Punaviiniksi valitsin chileläisen Serenata Cabernet Sauvignonin (5,69 €), mutta herra Hyde sai minut ostamaan myös Väkevää Päärynäviiniä (Suomi, 4,98 €). Eikä varmaan tarvitse erikseen mainita, että ostin myös pullon Koskenkorvaa.

Mitä on suomalaisen miehekkään miehen juhannus? Se on sitä, että ostetaan kaksi koria Karjalaa ja Suomiviinaa, ajetaan perheen kanssa omalla autolla Etelä-Savoon mökille, vedetään känni, grillataan makkaraa, poltetaan punaista norttia, lämmitetään rantasauna, pistetään naapurin 17-vuotias friidu paksuksi, haukutaan akat, uhotaan alasti ja lopuksi hukutaan. Koska miehekkyyteni on kuitenkin ollut viime aikoina kyseenalaista, en näin tehnyt, vaan jäin rakkaaseen pääkaupunkiimme vetämään rehellisen neljän päivän rännin.

Serenata korkattiin jo torstaina. Alkumaku on hyökkäävä. Siihen verrattuna jälkimaku vastaa kuitenkin ydinsotaa. Kullin maku oli vahvasti läsnä. Chileläiset halpisviinit ovat tähän mennessä olleet varsin onnistuneita kokeiluja, mutta Serenata menetti uskoni tuohon viinien luvattuun maahan. Viini on ehdottomasti kauheimpia alle kuuden euron punaviinejä, mitä olen siemaillut. Ja olin vieläpä valmiiksi kännissä korkkaushetkellä!

En antanut epäonnistuneen kokeilun hillitä itseäni, vaan lähdin avoimin mielin juomaan seuraavana päivänä kossua, olutta ja päärynäviiniä. Väkevä Päärynäviini oli onnistunut valinta, sillä juotuani sen äärimmäisen nopeasti pääsin ihanteelliseen humalatilaan, joka ei vaatinut edes väkeviä seurakseen. Viinin mausta ei ole juurikaan muistikuvia. Tulipahan jälleen todistettua, ettei humalaisia ihmisiä ja trampoliinia saisi päästää lähietäisyydelle. Noudatimme sentään jotain suomalaisia juhannusperinteitä, sillä kolme eri ihmistä vuoti verta ja yhden jalkaa piti käydä kuvauttamassa ensiavussa.

Join vielä kaksi seuraavaa päivää kossua ja olutta vahingossa. Sunnuntaina tulin kokeilleeksi minulle uutta päihtymistyyliä: suoritushumalaa. Suoritushumalan aikana ei saa hymyillä liikaa, jos lainkaan. Nauraminen enteilee jo epäonnistumista. Humaltuminen humaltumisen takia on suoritushumalan päätavoite. Suoritushumalani saavutin tekemällä oman ennätykseni: ”nautin” yli kymmenen olutta ja hieman konjakkia reilun kolmen tunnin aikana. Yhden oluen juomiseen käytettävä aika täytyi laskelmoida tarkasti. Alussa se ei vaatinut kuin viitisen minuuttia, mutta lopussa ote pääsi vähän lipsumaan. Matka on siis vielä pitkä täydelliseen suoritushumalaan. Täysin onnistunut lopputulos vaatii ankaraa treeniä ja tinkimistä toissijaisista asioista, kuten ihmissuhteista, työelämästä ja vuokranmaksusta.

Juhannus pähkinänkuoressa: Serenata Cabernet Sauvignon maistuu kullilta ja Väkevästä Päärynäviinistä pääsee tukevaan känniin. Näiden havaintojen saaminen oli melkoinen fyysinen koettelemus, joten parempi antaa niille arvoa.

Mainokset
Published in: on 27.6. 2007 at 17:19  Comments (4)  

Cowabunga

Tämän tekstin on laatinut teini-ikäinen mutanttininjakilpikonna Raphael, jonka moni varmasti muistaa 80-luvun Turtles-sarjakuvista, hieman kesymmästä tv-sarjasta tai 90-luvun alun kokopitkistä elokuvista. Toimitus ei ota vastuuta Raphaelin kielenkäytöstä tai mielipiteistä.

Ei oltu hetkeen jätkien kanssa nähty. Ajateltiin, että voitaisiin katsoa yhdessä kaikki kolme leffaa, jotka me tehtiin aikoinaan. Ei oltu niitäkään nähty varmaan kymmeneen vuoteen. Kutsuin siis Leonardon, Donatellon ja Michelangelon viemäriini viettämään elokuvapäivää. Toki tehtiin pitsaa. Kaulinta ei ollut, joten taikinan kaulimiseen piti käyttää kossupulloa. Ja olihan meillä muitakin pulloja. Jätkät olivat ostaneet aika paljon olutta, kossua ja viiniä. Meitsillä oli olutta ja pullo SORBUSTA (Suomi; 4,98 €). Tiesittekö muuten, että ’eepos’ on takaperin ’sopee’ eli soppa ranskaksi? Melkoinen eepos päivästäni tulikin.

Vaikka Silppuri on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa, piti meidän kuitenkin olla varuillaan. Oli siis aseetkin messissä. Ninjaket, sai-tikarit, nunchakut ja keppi. Elokuvat olivat tietenkin rautaa. Fanimme ovat väärässä, jos väittävät ykkösen olevan elokuvista paras. Kakkososassa homma jalostui täydelliseen muotoonsa. Turtles-trilogia on ihan kuin Kummisetä-trilogia. Kakkonen on paras, mutta kolmosessa homma vähän lässähtää. Mutta kyllähän senkin leffan tekeminen oli aikoinaan ihan hauskaa. Päästiin jätkien kanssa hermolomalle Japaniin ja sellaista. Kaikkein ikimuistoisin hetki oli, kun päästiin kakkososassa tanssimaan Vanilla Icen esittämän Ninja Rapin tahdissa. Go ninja, go ninja, go ninja, go!

Aika pitkään mentiin ihan vaan olut- ja kossulinjalla, mutta jossain vaiheessa päivää Sorbuskin avattiin. Totinen Leonardo vähän pyöritteli päätään valinnalleni, mutta minä oman tieni kulkijana omistauduin Sorbukselle sataprosenttisesti. Oltiin uskaltauduttu pitkästä aikaa maanpinnalle ja kiivettiin eräille kallioille nauttimaan virvokkeita. Mike joi bissee, Don joi bissee ja Leo jotain leikkiviiniään. Kaduilla ihmiset olivat vähän ihmeissään, kun ei helteen vuoksi edes laitettu nahkatakkeja päälle. Mutanttininjakilpikonnat ovat selvästikin vieras ilmiö helsinkiläisille perustallaajille. Myös ninjaliikkeet paikallisen kerrostalon ala-aulassa nostivat kylmän hien paikallisen väestön otsalle.

Sorbus oli kokemuksena jälleen erittäin mielenkiintoinen. Leonardo sitä vähän disautteli, mutta meitsille soppa upposi yhtä hyvin kuin pari vuotta sitten. Makua on aika vaikea kuvailla. Teidän on otettava siitä itse selvää. Vähän niin kuin punkun sekaan olisi lorautettu vissyä ja marjamehua. Vähän niin kuin Hannibal, mutta vieläkin ei-viinimäisempi. Tarjoilulämpötila oli tällä kertaa mittarin näyttämät 27 astetta. Toki etikettiin kuuluu nauttia Sorbus suoraan pullon suusta. Viinilasi ei tee oikeutta Sorbuksen pihlajaiselle aromille.

Mentiin myöhemmin Koskenkorva-siivujen rohkaisemana Alppipuistoon ns. nojailemaan. On tietenkin sanomattakin selvää, että vientiä riitti jopa niin paljon, että teini-ikäisellä kilpikonnalla meinasi mennä Sorbus väärään kurkkuun. Tässä vaiheessa saimme Tikulta viestin, jonka mukaan Silppurin kätyrit olivat vallaneet tanssiravintola Stadin Tähden. Maailman pelastaminen oli jälleen edessä. Lähdettiin jätkien kanssa ottamaan Städärin tanssilattia haltuun. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Silppurin ilkeämielinen joukkio paineli virtsa manttelissa karkuun, kun neljä mutanttininjakilpikonnaa tanssitti tyttöjä ja toisiaan.

Kyllä tässä hommassa on tärkeintä säilyttää tietty lojaalius ja nöyryys. Ei maailmaa pelasteta hätiköimällä tai yksin, vaan siihen vaaditaan kilpikonnayhteistyötä ja mestari Tikun ohjeiden noudattamista. Joskus kun sä olet vetänyt pataan kahtakymmentä Foot-klaanin jätkää, sä saatat kuvitella olevasi maailman napa. Tosiasiassa yksikin harhaliike olisi voinut johtaa kadotukseen, loputtomaan pimeyteen. Siksi täytyy pitää yhtä joka asiassa. Jos joku juo siivun kossua, muidenkin on juotava. Näin mestarimme meille opetti. Lojaalius, siitä on Turtle Power tehty.

Published in: on 11.6. 2007 at 22:50  Jätä kommentti  

Experiments in green

Me halpojen viinien harrastajat olemme kuin Natsi-Saksan kuolemantohtorit, jotka tekivät kammottavia ihmiskokeita tieteen nimissä. Tällaisia oli luvassa kolmin kappalein, kun lauantaina päätimme juoda pari viiniä Turtles-elokuvatrilogiaa katsellen. Aikuisten miehen hommaa, varsinkin kun pizzapohja piti kaulia Koskenkorva-pullolla. Puolen litran pullo on muuten täydellisen kokoinen, kolmevitonen on tähänkin tarkoitukseen liian pieni.

Oma viinivalintani oli teeman hengessä vihreä omenaviini nimeltään Omppu. Kotimainen leka lukeutuu Alkon halvimpiin, hintaa pullolla on vain 4,39! Toki halpa hinta kostautuu matalammalla alkoholiprosentilla (11,5 t-%), mutta kyllähän siitä oheisjuomilla ryyditettynä känniin tulee. Suosittelen aloittamaan juomisen jo vähän puolenpäivän jälkeen.

Toisin kuin Turtles-elokuvat, Omppu paljastui ihan onnistuneeksi kokeeksi. Ainakin jos tykkää siideriltä maistuvista viineistä. Makeista juomista huolimatta ilta meni aikalailla peruskaavan mukaan. Hirveät pohjat, Städäri haltuun ja kävellen kotiin. Mimmit toki koko ajan kuumana, mutta korkean moraalin takia nukuttiin yö poikaporukassa vierekkäin.

Perusmeininkiä oli sekin, että vaikka sunnuntai piti olla selvinpäin, ihmiskoe muuttui eläinkokeeksi karmivan apinalauman seassa Kaivopuistossa. Tuloksettomaksi ei tasoittelupäivä jäänyt, sillä selvitimme saako maksimissaan kahdeksantoistavuotiaan pojan yllytettyä lyömään yli kolmekymppistä hippiä, jos ilmassa lentelevät ”Toi jäbä sanoi sun mutsia huoraksi!”-tyyppiset lausahdukset. Ja lentelihän se nyrkkikin sitten lausahdusten seassa. Onneksi vain kerran ja vain yhteen suuntaan, muuten olisi rekisteriin tullut muutakin kuin syyte terassin haltuunotosta.

Viikonloppua dominoinut vihreä väri on vaihtunut puistossa istumisen tuloksena punaiseen, joka peittää kasvojani ja käsivarsiani. Ensi kesänä aion hankkia jo toukokuuksi suojaavan denarusketuksen. Syvän ruskea iho ei pala ja näin juopottelu on turvallisempaa. Aurinkorasva ei sovi imagoon muilla kuin bikinitytöillä. Eivätkä ne — tytöt eikä bikinitkään — taas sovi puistokemistin imagoon.

Omppu, Suomi. 4,39€

Published in: on 11.6. 2007 at 13:17  Jätä kommentti  

Viña Bondad revisited

Kesä on saapunut meitä viihdyttämään. Sen kunniaksi ostin noin vuoden tauon jälkeen valkoviiniä ja pullon jo aiemmin arvosteltua Viña Bondadia (Espanja; 5,30 €). Tajusin muuten, että melkein kaikki parin edelliskuukauden sisällä arvioimani viinit ovat olleet espanjalaisia. Hieno maa, hienoja panimoita. Viinien kanssa nautin luonnollisesti itseäni huonommasta seurasta, tanssivista kääpiöorjista, villieläinsafarista ja kuukävelystä. Toisin sanoen hieman turhankin rutiininomainen lauantai.

Valkoviinin join asianmukaisesti taskulämpimänä ja ärsyyntyneenä siitä, että pankkiautomaatti ei hetkeä aiemmin syöttänyt minulle lainkaan rahaa, mutta veloitti summan kuitenkin tililtäni. En viitsi edes vaivautua mainitsemaan viiniä nimeltä, sillä se kuitenkin saisi tilanteeseen liittyvien kärsimysten johdosta järkyttävän huonon arvosanan. Joku tsekkiläinen se oli, etsikää itse ja välttäkää Hakaniemen Sokoksen ottopistettä.

Kuten aiemmin on mainittu, me viinimestarit kykenemme seuraamaan hakusanoja, joilla blogiimme on löydetty. Vaikka eduskuntavaalihuuma onkin jo laantunut, Paavo Väyrysellä on silti paikka monen internetin käyttäjän sydämessä. Kyllä siinä aikuiselle miehellekin tippa vierähtää silmäkulmaan, kun huomaa, että sivustolle on löydetty hakusanoilla ”paavo väyrynen on ruma” ja ”väyrynen pitää homopojista”. Tunnistatko itsesi? Lisäksi sivusto on houkutellut viime aikoina varsin mittavan määrän aikuisviihteen epätoivoisia etsijöitä. Hakusanoja mainitakseni:

 

naista panetaan
hjallis vitun maku
pönäkän miehen mulkku
kapteeni amerikka hinkkaa miestä

Varsinkin kaksi viimeksi mainittua hakusanaa nostivat tuntuvasti arvostustani suomalaisten internet-käyttäytymistä kohtaan. Tunnistatko jälleen itsesi?

Viña Bondad maistui samalle kuin aiemminkin, mutta tällä kertaa sen pisteitä ei laske edellisen nauttimisen ohessa katsottu Mustan laguunin hirviö. Siinä on kuulkaas huono elokuva. Eikä edes viihdyttävällä tavalla huono. Viña Bondadia on helppo suositella esimerkiksi hääpäiväviiniksi, koska 1) se on halpaa, 2) pullossa on luonnonkorkki, 3) sen voi juoda nopeasti ja 4) pullo ei näytä naurettavalta. Viinin tuoksu, ulkonäkö ja maku ovat sitä perusjalkahikeä, mihin on tämän vuoden puolella totuteltu.

Kesä jatkuu ja yritän kiivaasti keksiä, mistä saisin rahaa viineihin Suomen lain puitteissa. Koska lämmin alle kuuden euron punaviini ei välttämättä ole huikea makuelämys helteisellä säällä, on mahdollista, että repertuaarimme laajenee tilapäisesti joihinkin muihin alkoholijuomiin. Älkääkä peljätkö, tietenkin halpoihin juomiin. Voinen paljastaa alustavasti, että ensi viikonloppuna on tiedossa Teenage Mutant Ninja Turtles -painotteinen lauantaipäivä, jonka yhteydessä ajattelin nauttia vanhaa pihlajaista klassikkoa. Täydennä vihjeiden perusteella: S____S

Published in: on 5.6. 2007 at 14:39  Jätä kommentti  

Tosi-tv:n kirous

Mitä tapahtuu, kun nörtit juovat keskenään tai hyvässä lykyssä jopa naisten seurassa? Se selvisi minulle, kun korkkasin ensimmäistä kertaa elämässäni Don Opas (Espanja; 4,95 €) -pullon. Yritin samalla keksiä syitä sille, miksen ollut vielä maistellut näinkin huokean hintaista punaviiniä. Eipä sille hyvää syytä löytynyt. Mutta siinäpä oiva syy korkata Don Opas eräänä samettisen aurinkoisena perjantai-iltana.

Punaviinin kanssa voi nauttia myös videopelejä. Vaikken ollut vielä nautiskellut pisaraakaan alkoholia, en silti tajunnut laittaa Guitar Hero -ohjaintani esim. muovipussiin, vaan heitin sen reteästi selkääni ns. Bruce Springsteen -tyyliin ja hyppäsin bussiin. Siinä saikin sitten hätistellä tyttöjä koko viisitoistaminuuttisen matkan ajan, kun olin niin cool. Tai ainakin kuvittelin niin, kun suljin silmäni.

Ensimmäinen lasillinen Don Opasta maistui käyneelle virtsalle. ”Hyi vittu, tällaista en ole maistanut sitten Don Hugon”, muistan todenneeni. Onnekseni auki unohtunut kierrekorkki (Don Opasta saa muuten sekä kierre- että luonnonkorkilla riippuen myymälästä) jalosti viinin makua sen verran, että sen joi ihan kivuttomasti loppuun. Vähemmän yllättäen viimeiset huikat maistuivat jo varsin miellyttäviltä. Tässä vaiheessa videopelit oli jo pelattu, ja miesvaltainen seurueemme seurasi silmä (ja joku muu) kovana amerikkalaista Kaunotar ja nörtti -show’ta. Totesimme yksimielisesti, että kyseinen reality menee metsään siinä, että porukka yrittää esittää niin nörttiä, mutta ei ole sitä luonnostaan. Yritetään heittää joku nolo tanssi ja kertoa, miten hyvin koodaaminen sujuu, mutta tosinörtin ominaisuudet kilpailijoilta puuttuvat. Kukaan ei esimerkiksi alkanut puhua tytöille porealtaassa Kapteeni Amerikasta.

Sen sijaan minä puhuin. En porealtaassa, mutta kuitenkin. Baarissa maltoin melkein hillitä itseni, mutta viimeistään yöbussissa kamelin selkä katkesi. Ja siinä samassa näytin vähän muille matkustajille Guitar Hero -ohjaimen pull off – ja hammer-tekniikoita. Vielä nörtimpi toverini kyseli vähän downpickauksesta, mihin vastasin, että kynteni pitäisi olla pidemmät, jotta se onnistuisi kunnolla. Ja TAAS sai hätistellä tusinoittain naisia ympäriltä. Olinkohan cool vai olinkohan cool?

Don Opasta voi suositella hintansa puolesta kaikille viinin ystäville. Suosittelen kuitenkin nautiskelemaan jotain muuta alkoholia (kossu, kossu!) ennen pullon avaamista, jottei ensimmäinen lasillinen nosta päivän lounasta kurkkuun. Siitä eteenpäin viinin nauttiminen onkin yhtä juhlaa, jos on osannut valita seuransa yhtä nörttipainotteisesti kuin minä tahdosta riippumattani yleensä teen. Don Opas ja Kapteeni Amerikka kulkevat käsi kädessä.

3/5

Published in: on 21.5. 2007 at 20:08  Comments (2)  

Kossu, kossu

Vappu tuli ja meni. Minä tulin ja menin koko vapun vähän minne sattuu, enkä koskaan päässyt perille. Tällaiset isot, koko kaupungin kattavat bileet ovat aina petollisia, koska minunlaisillani sulavilla seuramiehillä — naurakaa vaan! — on aina hirveästi vientiä.

Tälläkin kertaa olin lupautunut vähän joka paikkaan, mutta kovasta yrittämisestä jäin jotenkin aina puolitiehen. Tai no, kerran pääsin sinne minne piti, mutta isäntäväen juomavaraston hyödyntämisen jälkeen koimme tähdelliseksi vaihtaa maisemaa. Perussetti siis.

Huipennuksen tämä vapun yrittäminen sai kuitenkin kyseisen episodin jälkeen, kun etsimme anniskeluravintolaa aamuöisestä Kalliosta. Koko matkan keskustasta Kuudenelle linjalle kaverini kehotti vastaantulijoita lähtemään messiin, yrittämään edes, ilman yrittämistä ei voi onnistua, hei oikeesti, yritetään edes! Ja minä toki kyselin valosapelleista.

Suhtautumiseni vappuun on aina ollut kaksijakoinen, onhan kyseessä kuitenkin mukahassuttelun ja julkijuopottelun virallinen juhlapyhä. Vaikka miten epähauskoina hassuja hattuja ja hulvattomia hiuslisäkkeitä pitäisikin, aina siihen ottaa itsekin osaa juuri jonkun tosihauskan valosapellijutun muodossa.

Siihen se juominen johtaa, periaatteiden hylkäämiseen. Tällä kertaa nautin kuitenkin sekä jutun otsikon nimeämiä aineita (ananas-appelsiinimehun kera, suosittelen!) sekä sivujenkin mukaista, kohtuullisen kallista viiniä. Cono Sur Tocornal Cabernet Sauvignon on muiden chileläisten halpisviinien (5,75€) tapaan Alkon alle kuuden euron valikoiman parhaimmistoa. Myönnetään, Don Sanchoa on helppo ostaa, mutta jos haluaa tehdä edullisen vaikutuksen, on tämä ehkäpä parempi valinta.

Nyt, kun vappu on saatu hoidettua alta pois, voi kesänkin kunnolla aloittaa. Vaikka punaviini ei ehkä olekaan kovin kesäinen juoma, tullee sitä juotua ihan riittävissä määrin. Vaihtelun vuoksi ajattelin kuitenkin tutustua myös vaaleampiin vaihtoehtoihin. Jos lukijakunnalla — naurakaa vaan, kyllä tätä joku lukee! — on ehdotuksia alle kuuden euron valkoviineistä, laittakaa ihmeessä viestiä tännepäin.

Tiesittekö, että valosapelli on espanjaksi espada de luz? Ehkä voimme kaikki oppia tästä jotakin. Ensi kertaan, mahalo!

Cono Sur Tocornal Cabernet Sauvignon, Chile. 5,75€

Published in: on 7.5. 2007 at 12:26  Comments (4)  

Don Sancho – viinien virtsanpylväs

Kuten useimmat varmasti tietävät, äskettäin vietettiin suurta työväenjuhlaa vappua. Juhlaa, jonka merkitys on vaihtunut hiljalleen työväenjuhlasta anarkistien hakkaamiseen. En kuitenkaan vappuaaton Alko-reissullani vaivannut asialla sen enempää päätäni, vaan noudin miehekkäästi kaksi pulloa viiniä ja pullon kossua. Kippis vaan, kenelle nykyään sitten kuuluukaan skoolata.

Koska vapussa oli ainakin joskus kyse köyhän työväestön muistamisesta, ostin heidän kunniakseen vain alle viiden euron punaviinejä. Magyar Édes Vörös Bor (Unkari; 4,87 €) onkin jo ”arvioitu” blogissa aiemmin, mutta klassikoiden klassikkoa, Don Sanchoa (Espanja; 4,80 €) on tietoisesti säästelty. Nyt on kuitenkin aika. Nyt on aika näyttää, mihin tämä hinta-laatusuhteeltaan erinomainen laatuviini pystyy.

Don Sancho on toivottavasti kaikille tuttu juttu. Jos jostain syystä ei, tämän arvostelun jälkeen on syytä olla jo matkalla viinaskauppaan. Viinin maku on mieto, ei kylläkään järin palkitseva, mutta sanotaanko että riittävä hintaansa nähden. Don Sanchoa on helppo juoda ja vielä helpompi ostaa. En ymmärrä, miksi maailmasta löytyy ihmisiä, jotka ostavat El Tiempoa, kun Sanchoa saa kuitenkin samaan hintaan. Lisäksi Sanchon eduksi lasketaan suorastaan hengästyttävä etikettitaide (check out those bitches) ja etiketistä löytyvä mukahauska tarinanpätkä, jossa herra Don Sancho ottaa kitaransa esiin ja viihdyttää viinipöhnässä olevia naisia. Tällaista minä kutsun aidoksi viinikulttuuriksi.

Kossuni juon aina raakana. En minä nyt varsinaisesti tuomitse heitä, jotka lirauttavat kossun sekaan hieman mehua, maitoa, piimää tai muuta sellaista, mutta omista periaatteistani pidän kiinni. Kossulla ei kuitenkaan ollut varsinaisesti tekemistä sen kanssa, että pari kuukautta sitten Hämeenlinnassa kyseenalaista mainetta niittänyt vaaleanpunainen mäkihyppypukuni teki näyttävän paluun vappuna. Veikkaan, että Hämeenlinnan-reissulakin juotu Magyar Édes Vörös Bor sai minussa aikaan nostalgisen reaktion, jonka seurauksena lähdin kesken iltaa kotiin vaihtamaan vaaleanpunaisen juhlapukuni päälle.

Suhtaudun vähän kaksijakoisesti siihen, että nuoret naiset tuntuvat olevan varsin innostuneita likaisesta ja kaikin puolin hävyttömästä mäkihyppypuvustani. Molempina kertoina, kun olen pitänyt pukua ylläni julkisella paikalla, olen saanut osakseni kaipailevia katseita, halauksia, kättelyä ja kehuja. Vaikka en naisten suhteen ronkeli olekaan, suhtaudun silti vähän epäilevästi naisiin, jotka kokevat vetoa likaisiin, vaaleanpunaisiin mäkihyppypukuihin.

Vappuyö huipentui käsittämättömään episodiin, jonka päätökseksi heräsin puistosta puoli kuuden aikaan aamulla samainen puku päälläni. Ulkoilman tärkeyttä ihmisen jaksamiselle ei voi liikaa korostaa. Silti täytyy myöntää, että vuorokaudenaika ei ollut ehkä ihan paras mahdollinen (klo 3.30–5.30) kauneusunille jossain epämääräisessä pusikossa, varsinkin kun lämpötila taisi käväistä pakkasen puolella. En ilmeisesti saanut unista tarpeekseni, vaan nukahdin jokin aika myöhemmin uudestaan, tällä kertaa ihan väärään suuntaan lähteneeseen linja-autoon. Mitähän sitä on taas päässä pyörinyt.

Mutta nyt takaisin viiniin. Kollegani oli tulostanut vappua varten toistaiseksi tuntemattomasta syystä 17 sivua valomiekkafaktaa. Don Sanchon voimalla olin hengessä mukana hänen kertoessaan tuntemattomille ohikulkijoille rautaista faktaa. Tiesittekö muuten, että Yoda taisteli Count Dookua vastaan valomiekkailutyylillä numero neljä? Joidenkin tietämättömien junttien kohdalla oli pakko aloittaa ihan alkeista, kuten mestari Yodan kuvasta ja Star Wars -historialla. Illan viimeinen esittelytilaisuus kohdistui poliiseille, jotka onneksemme olivatkin varsin innokkaita ja hikisiä nörttejä.

Don Sancho on Alkon virtsanpylväs. Voinen antaa Espanjalle anteeksi härkätaistelun, Real Madridin ja fasismin pelkästään Don Sanchon vuoksi. On kansainvälisen tason kulttuuriteko tuoda niin helposti uppoava alle viiden euron punaviini Suomeen. Don Sancho on saavuttanut tuttavapiirissäni häikäisevän suosion. Mitä se kertoo punaviinistä, mitä se kertoo tuttavapiiristäni, se on teidän päätettävissänne. Haluaisin vielä lopuksi kertoa, että The Shadows of the Empire -kirjassa kerrotaan, että Luke Skywalker rakensi itse valosapeliinsa energiakristallin Obi-Wanin Tatooinen kämpästä löytyneiden ohjeiden ja ainesten avulla.

4/5

Published in: on 3.5. 2007 at 20:18  Comments (2)  

Välisoitto: hakusanat

Tämä blogisofta on hienosti tehty, sillä se kertoo hakusanat, joilla sivuille on päädytty Googlesta ja muista. Katsotaanpa, mitä ihmiset kirjoittavat internetiin!

Yllättävää kyllä, osa näistä liittyy ihan punaviineihinkin. Jopa enemmän kuin keskivertoarvostelu näillä sivuilla. Siksi ihmetyttääkin, että miksi tällaisia hakevat ihmiset päätyvät meidän sivuillemme.

blogi hyvien halpojen punaviinien
punaviini päänsärky
punaviini alkoholi pahin
mitä tarkoittaa jos viini on notkea
viinipullon hinnan nousu
viinissä krapula
viini nousee päähän heti
viinin etiketin tulkinta

Seuraavat liittyvät vain marginaalisesti alkoholikulttuuriin.

mäkihyppypuku ja punaviinit
halvin humala koskenkorva
onnistuneet bileet

Seuraavista en osaa sanoa mitään. Ihmettelen vain, että luulevatko ihmiset tältä sivulta löytyvän seuraavanlaisia asioita.

lataa riki sorsa
maailmanympäripurjehdus blogi
kumipukuinen mies
mutatoitunut rotta
vässykkä
mulkku

Nämä viimeiset toisaalta kertovatkin Alle kuuden euron punaviineistä kaiken.

huono kotisivu
järkyttynyt

Semmoista mukahauskaa internetintäytettä tällä kertaa. Ja tokihan me ollaan työväen juhla selvinpäin!

Published in: on 27.4. 2007 at 13:48  Jätä kommentti  

Parkettien juustohöylät

Jokainen aito viininystävä tuntee ainakin nimeltä tuoremehupurkin näköiseen pakkaukseen pakatun viinin. Hintaa tällä litran purkilla on peräti 6,49 euroa, mutta kun lasketaan 0,75 litran eli viinipullollisen hinta, saadaan hinnaksi vain 4,87 euroa. Siispä purkin sisältö on ehdottomasti kelpuutettava arvioitavien viinien uljaaseen joukkoon.

Ja kuten varmasti arvasittekin, kyseessä on Huttunen (6,49 € tai 4,87 €/0,75 l). Alkon mukaan tuontimaa vaihtelee, mikä tuo tietenkin vain lisähohtoa. Huttunen yllättää aina. Koskaan ei tiedä etukäteen, mitä purkista löytyy. Tämänkin viinin tapauksessa pakkauksella on huomattava merkitys arviointiin. Pönäkän miehen kuva ja uskomattoman houkutteleva iskulause ”Aika hyvä” vakuuttivat minut valitsemaan Huttusen.

Ensivaikutelma viinistä oli kuitenkin vähemmän yllättävä. Enpä sulkisi pois sellaista vaihtoehtoa, että tämänkertaisen Huttusen seassa olisi uitettu hieman genitaaleja tai jotain sellaista. Maku ei nimittäin varsinaisesti hyväillyt makuhermojani. Parin ensimmäisen lasillisen kohdalla piti välillä jopa irvistää. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset antako tämän kuvauksen karkottaa teitä Huttusen parista! Kun viiniä saa ylisiistissä mehupurkissa tuohon litrahintaan, viinin maku on arvostelukriteereissä aika alhaalla.

Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että jos suht pienikokoinen nuorukainen juo suht nopeassa ajassa vajaan litran viiniä, niin kyllähän siinä humalaan päätyy. Tuossa vaiheessa humalatila oli kuitenkin varsin alhainen verrattuna siihen hetkeen, kun roikuin tanssiravintolassa nilkoistani pää alaspäin yläosattoman kaverini olkapäillä. Taidettiinpa minua myös kantaa varsin pitkät ajat käsistä ja jaloista ympäri ravintolaa. Peilissä odotti aamulla varsin lohduton näky, koska jossain vaiheessa iltaa humalainen koordinaatiomme petti, ja sain tanssilattialla nenäni päälle pari täysikasvuista miestä.

Ja kyllähän siellä baarissa niitä naisiakin taas oli. Osa tykkäsi tytöistä, osa tykkäsi homopojista ja aika paljon pienempi osa tykkäsi jutuistani. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että kesken keskustelun aika monikin tuntemani dude tuli hinkkaamaan itseään reittäni vasten. Siinä vaiheessa ei seivailut pahemmin enää auta, vaan ainoa vaihtoehto on lähteä leikkiin mukaan. Ja kyllähän sitä itsekin tuli suolaamista harrastettua ihan urakalla. Siinä on ristiinvirtsaamisen ja kuperkeikkojen ohella hauskin juttu, mitä nuori mies voi baari-iltana tehdä.

Vaan eipä ilta irtosuhteiden osalta täysin kariutunut, sillä heräsin aamulla onnellisena – joskin hieman hämmentyneenä – samalta sohvalta toisen nuoren miehen kanssa. Näistä asetelmista oli enemmän kuin ilo herätä uuteen päivään ja kulauttaa laukusta löytyneet Huttusen jämät kurkkuun. KIITOS Stadin tähti. KIITOS Huttunen. KIITOS Paavo Väyrynen.

Published in: on 21.4. 2007 at 16:46  Comments (6)  

Nyt loppu sahti, nyt loppu sahti

Lisää välittömiä vaikutuksia Kokoomuksen vaalivoitosta: Don Sancho oli poistunut sekä asematunnelin että Forumin Alkosta. Tästä raivostuneena ostin päättäväisesti Hannibalia (Välimeren alue; 5,10 €). Kuten suoralta kädeltä teilattu Karahvipunaviini, myös Hannibal on jokin juuri ja juuri punkuksi luokiteltava eri rypäleiden sekoitus. Odotukset olivat siis ehkä korkeammalla kuin koskaan.

”Teille yksi juttu ehkä outo homma täällä Reggae OK.
Ja jossei kaikille viel tuttu silti koko ajan päällä Reggae OK.”

Riki Sorsan unohtumaton Euroviisu-klassikko Reggae OK oli todellakin koko ajan päällä. Ehkä se oli muille puistossa juopotelleille nuorille vähän outo homma, kun yksi seurueemme jäsenistä kaivaa repustaan kannettavan vinyylisoittimen, pistää Harry Harkimon naamalla varustetun kuvavinyylin lautaselle ja pudottaa neulan B-puolen ekaan raitaan.

”No niin rastat kun kundit kulmilla tätä biittiä pitää omanaan.
Ja mätti joka sanoi kiitti mulle riitti Reggae OK.”

Hannibal on varustettu luonnollisestikin metallisella kierrekapselilla, kuten Alkon terminologia virallisesti menee. Siis eipä aikaakaan, kun purskuttelin viiniä suussani. Hannibal muistuttaa maultaan jotain Sorbuksen, vichyn ja Don Sanchon sekoitusta. Se ei maistu käytännössä lainkaan oikealle punaviinille, vaikka se punaviiniksi luokitellaankin. Tästä jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Olisiko parempi, että Hannibal maistuisi noin viiden euron punaviinille vai Sorbukselle, jonka sekaan on kaadettu kivennäisvettä?

”Tää rytmi menee tajuntaan se soundi on kuin pommi Reggae OK.
Sen opit kyllä tosta vaan se tuttu on kuin rommi Reggae OK.”

Rytmi ja Hannibal menivät sen verran lujasti tajuntaan, että kyseistä suomalaisen pop-lyriikan ehkä merkittävintä riimittelyä tuli laulettua itsekin aika monta kertaa päivän ja yön aikana. Loppuyöstä Riki Sorsan lyriikka alkoi todellakin olla tuttua kuin rommi. En pidä itseäni järin hyvänä solistina, mutta onneksi sain kiitettävästi taustatukea humalaisilta seuralaisiltani. Mutta niinhän se menee, että esiintyviä taiteilijoita tarvitaan aina. Kuten muuan viiksekäs mieshenkilö totesi seuraavana iltana anniskeluravintolassa: ”Taiteilijan työ on välikäsi Jumalan työlle.”

”Ja jos kiinnostaa tää meno nyt niin nauti siitä kunnes läkähdyt.
Ja kohta säkin sanot tää biitti mulle kiitti Reggae OK, Reggae OK, Reggae.”

Tässä vaiheessa kertoisin teille mielelläni metroista. Yksi hienoimpia asioita, missä olen parin viimeisen vuoden sisällä ollut mukana, on Reggae OK:n kuunteleminen täydessä metrossa. Kannettavalla vinyylisoittimella tietenkin. Saimme osaksemme varmasti paljon kiitosta, vaikka muut matkustajat eivät sitä ulospäin juuri näyttäneetkään. Ja pääasiahan on, että itse viihtyy. Tätä toistelen itselleni myös aina, kun päädyn tanssimaan kämppisten silmien edessä mäkihyppypuku päällä Boyzonen varhaistuotannon tahdissa.

”Tää rytmi menee tajuntaan se soundi on kuin pommi Reggae OK.
Sen opit kyllä tosta vaan se tuttu on kuin rommi Reggae OK.”

Toistamiseksi menee, mutta niinhän se meni silloinkin. Onneksi ymmärsimme kulttuuriravintola Wanhassa Ketussa, etteivät kaikki seurueen jäsenet ole välttämättä riemuissaan, kun hoilaamme mainittuja riimejä seitsemättäkymmenettä kertaa peräkkäin. Siispä vaihtelua tarjosi tulkintamme Bat & Ryydin ikivihreästä suomipop-klassikosta Ehtaa tavaraa. ”Nyt loppu sahti” -hokema toistettiin aika monta kertaa, ja luulenpa vaan, että baarin tarjoilijatar olisi halunnut kuulla sen vielä muutaman kerran lisää.

Hannibalia olisi helppo kutsua makeaksi litkuksi, mutta sitä en nyt tee. Jos sitä vertaa vaikka retardiin pikkuserkkuunsa Karahvipunaviiniin, niin Hannibalin maku on kuin joisi – noh, yli viiden euron punaviiniä. Jos olet kasvanut Sorbuksen kanssa vuosien myötä erilleen, voit turvallisin mielin siirtyä tyyppaamaan raikasta, vichymäistä Hannibalia. Elämässä on tehtävä siirtoja suuntaan jos toiseen, ja sama pätee tähänkin asiaan. Oman siirtoni tein anniskeluravintolassa, kun kaadoin tuopillisen olutta vaihtelun vuoksi omaan syliini.

3/5

Published in: on 15.4. 2007 at 17:03  Jätä kommentti