Welcome to heartbreak

Sanotaan näin: Kanye Westin uudella levyllä on hyviä biittejä.

Sanotaan näin: Trivento Shiraz Malbec on ihan hyvä viini.

Mutta se ei tietenkään kerro kaikkea. Kanye West on varmasti yksi rikkaimmista räppituottajista (En jaksa tarkistaa wikipediasta.) ja muutenkin Todella Kuuma Nimi. Ja häneltä tuli juuri uusi levy (long play: 808s and Heartbreaks) täynnä tavaraa, kokonaisuudessaan enemmän tai vähemmnän tunnin verran.

Aloitan taas lauseen väärin (onks tää joku konjuktiivi  vai mikä?): Ja onhan tämä ihan perkeleen hyvä levy! Jos siis kuuntelee pelkkiä soundeja. Autotunella väännetty räppi/laulu kuulostaa robotilta ja kun siihen yhdistää sanat, koko homma kuulostaa robotilta, joka on oppinut tuntemaan, mutta pelkästään omahyväisyyttä. Miten kukaan voisi tuntea meitsii ja kaikki vihaa meitsii ja meitsi kuulostaa robotilta: kauheeta, missä menin vikaan!

Kanye ”laulaa” siitä, miten kamalaa on olla menestynyt MUTTA yksin ja miten kamalaa on olla kuuma jäbä MUTTA yksin. Tyttöystävä (Robocop) on jättänyt ja nyt sitä ollaan niin yksin, niin yksin. Elämäni tarina on yksi maailman kylmimmistä tarinoista, sanoo Kanye Hawaijin studiostaan (ja Monacon asunnostaan) käsin. Kyllä lämmittää mieltä, eikö vain? Joulun henki jne.

Tervetuloa sydänsuruun. Kaveri näytti kuvia lapsestaan, en pystynyt ite näyttää kuin kuvia kartanostani. Aito lainaus. Hajottaa, hieman. Empatiat täysin Kanyen puolella, varsinkin seksististen ”mä voin saada sut tulemaan ja menemään”-läppien jälkeen. Hieno mies, kova panemaan (autotunet paukkumaan ja miljonaäärikaverit fiittaamaan).

Ja tän levyn jälkeen ei täydy todellakkaan tarvitse huutaa PARANOID! vaan suorilta ”Soittakaa Kanyen Paranoid!”, koska: Hieman hyvä biisi. Kaikki toimii, paitsi ne läpät. Kanye on vienyt robottiläpän liian pitkälle. Tällä levyllä laulaa aspergerinsyndroomasta kärsivä julkimo, joka ei ajattele toisten tunteita vaan itseään ja omiaan. Siis yhdysvaltalainen rap-kulttuuri äärimmilleen vietynä, niin muodon kuin sisällönkin tasolla. Ja juuri sen takia tämä on niin täydellinen teos. Muoto ja sisältö ovat täydellisen harmonisessa suhteessa. Kultainen leikkaus on tapahtunut tuotantovaiheessa, Kanyen äänestä on leikattu se 1,6 osuus pois ja jäljelle jätetty vain täydellisyys.

Mutta siis. Levyllä soundi on niin kohdallaan kuin vain voi olla. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta vika on sama kuin Trivento Shiraz Malbecissa. Jälkimaku on ihan paska.

Mainokset
Published in: on 12.12. 2008 at 3:15  Jätä kommentti  

Mustikkamaan syyssatoa

Viimeaikainen viinipaastoni päättyi juhlavasti, kun join lahjaksi saamani peräti 11 euron viinipullon. Sen täytyy olla ylivoimaisesti kallein punaviini, johon olen koskaan tutustunut. Tasapainottaakseni tilannetta ostin arkipäivän iloksi Serenata Merlot’a (Chile; 5,50 €), jonka paha kaksoissisar arvosteltiin jo aikoja sitten.

1. lasi: Poikkeuksellisesti kirjoitan arvostelua viiniä juodessani. Ryystäessäni äänekkäästi ensimmäistä lasillista voin heti todeta, ettei viini ole alle kuuden euron parhaimmistoa, toisin kuin mainitaan tuparilahjaksi saamassani Viinistä viiniin -kirjassa (Berglund, Rinta-Huumo). Mustikkainen aromi halvassa viinissä ei ole todellakaan positiivinen piirre. Että haistakaapa vaan kurttukeppiäni, Berglund ja Rinta-Huuma.

2. lasi: Tilanne kuitenkin elää. N.W.A. pauhaa taustalla, ja tunnelma alkaa hiljalleen kohota. Ainakin se on tullut selväksi, ettei viinistä kannata maksaa yli kymmentä euroa. Olihan se 11 euron punkku varsin hyvää ja kiitos asianomaisille, mutta miksi maksaa 11 euroa, kun samalla hinnalla saa hyvää perussettiä kaksi pullollista? En välttämättä tarkoita tällä Serenata Merlot’a, mutta kuitenkin. Tänäänkin joku herrasmies osti Alkossa kaksi pulloa jotain espanjalaista yli kympin punaviiniä. Piti oikein vieressä kyyneliä pidätellä, kun läheinen Don Sancho -lokero oli täpötäysi.

3. lasi: Kämpässä on alkamassa syntymäpäiväkarkelot. Käsivarttani pitkin kiipeää jonkinlainen hyttynen. Taidankin viettää privaattikarkelot hyttysen, Serenatan ja Eazy-E:n kanssa. Olen nyt hieman yllättäen viettänyt kaksi vapaapäivää keskellä arkiviikkoa, mutta huomenna vastuu ja velvollisuus kutsuvat jälleen. Kapinoin järjestelmää vastaan juomalla tänään krapulahakuisesti. Siitäpähän saavat – päättäjät ja sellaiset – kun olen huomenna toimintakyvytön ja hyödytön yhteiskunnalle. Siitä maksetaan kaiken lisäksi rahaa ts. opintotukea. Valitettavasti sitä varten pitää kerätä jotakin typeriä pisteitä, kuin oltaisiin jossain videopelissä.

Odin ja 4. lasi: Tässä vaiheessa Serenatan maku ei ole vielä parantunut. Ei ole hirveän hyvä merkki, että oli pakko korkata Odin tässä välissä, jotta sain häivytettyä mustikkaista makua suustani. Tylsyys valtaa kuitenkin mielen, ja ajatuksissa pyörii lähinnä naiset ja se fakta, että Serenata-pullosta on vielä yli puolet jäljellä. Missä on seikkailu? Missä on tanssi, huokeat naiset, nauru ja julkinen pahennus? Missä on kossu, kun sitä tarvitaan?!

5. lasi: Nyt viinistä on juotu yli puolet. Maku on edelleen aika kamala, vaikka taustamusiikki ja humalatila ovat jatkuvasti paranemaan päin. Viinin juominen alkaa olla puhdasta suorittamista. Ei nautintoa, ei hauskuutta, ainoastaan puhdasta humalahakuisuutta. Ehkä syöksyn tänään vielä ihmisten ilmoille. Näytän voimani, taikavoimani. Keittiössä alkaa olla paljon ihmisiä. Tunnen kasvot, mutten mieltä. Ei ole mieltä mennä sekaan. Vain minä ja hyttynen. Nyt nautimme Serenata Merlot’a.

6. lasi: Alan menettää otetta taustamusiikista. Pistän oven auki ja nautin puheensorinasta. En tietty osallistu keskusteluun. Porukka on menossa saunaan. Ehkä minäkin sitten joskus, aikuisena viisaana ihmisenä. Tänään yritän sulautua baarissa ihmisjoukkoon, ehkä siihen hiirenloukkoon, joka estää minua menemästä koululle huomenna klo 8.30. Myönnän, että olen elämässäni hukassa. Mutta missäpä muualla sitä nuorukainen voisi ollakaan hukassa? Häpeä alkaa muuttua ylpeydeksi. Ylpeydeksi omasta keskinkertaisuudestaan. Sekin voi olla saavutus: pysytellä normaalin linjan rajassa. Ihmiset hajottivat juuri internetini (istuivat piuhan päälle). En anna koskaan anteeksi, en ole mikään Äiti Teresa.

7. lasi : Internet toimii taas. Olen toimintakykyinen. Olen yhteydessä maailmaan. Kämpässä on ihmisiä, kauniita ja rumia. En tiedä, mihin väliin itse mahdun. Välihuomiona todettakoon, että Serenata Merlot alkaa hiljalleen toimia paremmin. Alan päästä humalaan. Alan olla oma itseni. Minä elän. Lähden lentoon. Kuulennolle.

Seuraava päivä: Serenata Merlot on hirvittävää kusensekaista mukaviiniä. Pääsin kuitenkin varsin päihtyneeseen olotilaan, minkä huomasin viimeistään siinä vaiheessa, kun kotiin palatessani lepuutin itseäni hetkisen eteisen lattialla, kun omaan huoneeseen olisi kuitenkin ollut vielä metrin verran matkaa.

2/5

Published in: on 15.11. 2007 at 18:26  Comments (2)  

Lapset pois yliopistosta!

Maanantainakin voi juoda itsensä humalaan. Tämä kuitenkin vaatii erityisiä toimenpiteitä, jotta päivästä tulisi mahdollisimman absurdi. Mielestäni makedonialainen alle viiden euron punaviini on hyvä alku maanantaikännille.

Jos viinin etiketissä suositellaan viiniä nautittavaksi pitsan kanssa, se herättää heti mielenkiintoni. Valitettavasti en päässyt kokeilemaan ytimekkäästi nimettyä Cabernetia (Makedonia; 4,99 €) pitsan kanssa, eikä viini päässyt täysin oikeuksiinsa. Viini nautittiin helsinkiläisen alkoholikulttuurin mukaisesti bussipysäkillä, bussissa ja Rautatieaseman edessä.

Suuntana oli Vanha Ylioppilastalo. Kuulemma jotain keikkoja oli tiedossa. Enhän minä muuten suuntaisi keskustaan päihtymään Kallion sijasta. Hämäsin suomalaista akateemista yläluokkaa ja livahdin yliopiston avajaiskarnevaaliin ilman yliopistokoulutusta. Siitäs saitte. Tosin jos Suomen akateeminen eliitti on sitä tasoa, mitä Vanhalla näin, en ole kovinkaan luottavainen rakkaan isänmaamme tulevaisuuden suhteen.

Siis vittu, viisitoistavuotiailta näyttäviä Sedun yökerhoista karanneita käsilaukkumimmejä koko paikka täynnä. Siinä ei Maria Gasolinan sambarytmitkään paljoa auttaneet, kun katse hakeutui ajoittain muuhun yleisöön. Ja mitä niillä vitun haisaappailla tekee keikalla? En tosiaankaan halua kymmenen vuoden päästä joutua sairaalaan, jos kirurgin lähestymisen kuulee sadan metrin päähän hainnahkasaappaiden kopistessa lattiaan.

Ja olihan se viinikin aika kamalaa. En oikein tiedä, kuinka Cabernetia kuvailisi. Se ei ole maultaan kovinkaan kitkerä, mutta ei myöskään järin laimea. Siinä ei ole karmeaa jälkimakua, mutta ei millään tasolla hyvääkään. Cabernet on pyhä keskinkertaisuus, jolla pääsee keskinkertaiseen humalaan. Makedonialainen sodan runtelema vivahde nousee kuitenkin omalla hyvällä tavallaan esiin.

Cabernet johdatti minut elämäni huonoimpaan maanantaikänniin. Illasta puuttui sellainen kielletyn hedelmän maku, joka on maustanut monia maanantai-iltojen baarireissuja. Nyt lähinnä teki mieli juoda itsensä nopeasti humalaan, jotta jaksoi katsoa keikat melkein loppuun asti. Toki asianmukaisesti nukahdin bussiin, heräsin pari pysäkkiä liian myöhään, ja ilta huipentui kävelymatkaan sateisessa syysyössä. Kuinka runollista.

Kesä, aurinko ja lämpö pistivät juomaan. Syksy, sade ja kylmyys pistävät myös juomaan. Tilanne vaatii hintansa, sillä taannoisen viikonlopun jälkeen tilin saldo oli huikeat 0,84 euroa. Kukkaro tietenkin tyhjillään. Onneksi rakas valtio maksaa kerran kuussa suojelurahaa ja antaa mukisematta lainaa.

 2/5

Published in: on 14.9. 2007 at 7:50  Jätä kommentti  

Oodi vastuuttomalle dokailulle

Joskus hommat vain kusee. Joskus ihmiset vain ovat idiootteja. Nämä kaksi lausetta kuvaavat osuvasti elokuun alkuani. Kerrankin yritin olla asiallinen ja tunnollinen, mutta sain silti hämmästyttävän monta asiaa solmuun elämässni lyhyen ajan sisällä. Tästä viisastuneena päätinkin siis, että elän viimeiset kaksi viikkoa pakkokesälomastani rehellistä paskaelämää vilkaisematta kertaakaan pankkitililleni.

Päätös pitää. Tottahan vastuuden välttelyyn kuuluu huoleton dokailu myös keskellä viikkoa. Castillo Murviedro (Espanja; 5,60 €) oli valintani pohjoishelsinkiläisen illanvieton yhteydessä. En lähtenyt hakemaan viinistä sen kummempaa seikkailua, vaan tyydyin perinteitä noudattaen espanjalaiseen halpispunkkuun. Castillo Murviedro ei pettänyt, hyvällä ja huonolla tavalla.

Pullon ulkomuoto on varsin tyylikäs kullansävyisine etiketteineen ja metalliverkkoineen. Synteettinen korkki on toki aina plussaa, sillä sen saa yleensä aina kätevästi takaisin paikoilleen ja taas uudestaan pois. Murviedro sopii siis myös ns. matkaviiniksi. Ei ole tosin edelleenkään kierrekorkin voittanutta.

Viinin hieman katkera alkumaku lyö heti ns. perseen tiskiin. Se on toisaalta tässä tapauksessa ihan hyvä juttu, sillä Castillo Murviedroa nauttiessa ei tarvitse kärsiä lainkaan kitkerästä jälkimausta. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että kulauksen jälkeen viinistä ei jää juuri mitään käteen. Paitsi känni. Vähemmän yllätyksellisesti viimeistä kolmannesta nauttiessani en kiinnittänyt kevyesti genitaalinsävyiseen alkumakuun enää mitään huomiota. Tyylikäs pullo antoi kuitenkin odottaa hieman enemmän. Jotakin sellaista, mikä tekee esimerkiksi El Coperosta minulle niin rakkaan ystävän.

Vietettyäni viikon alkoholinhuuruista enemmän tai vähemmän hauskaa elämää päätin hetkeksi hieman hengähtää. Vainoharhaiset kohtaukset, valveunet ja korvissani soinut sireenien ääni tukivat päätöstäni. Parin päivän selvistely loppuu kuitenkin viimeistään huomenna, jotta ehdin tempaista tarpeeksi pitkän putken loman lopettajaisiksi. Toki aion samalla nauttia korkeakulttuurista, jota Helsingin Juhlaviikot tarjoavat. Minun tapauksessani tämä tarkoittanee kuitenkin käännyttämistä anniskeluravintoloiden ovelta liiallisen humalatilan vuoksi.

Mistä tulikin mieleeni! Castillo Murviedron ja hyvin runsaan olutmäärän avulla hankittu kosminen päihtymistila johtivat siihen, etten päässyt sisään Stadin Tähteen! Tämä on saavutus, josta olen ikuisesti ylpeä ja josta tulen kertomaan vanhana pappana kännissä äpärälapsilleni. Minä kun luulin, että kyseiseen lafkaan ei päästetä sisään, mikäli on ALLE 1,5 promillen humalassa.

Castillo Murviedro on hyvin  klassinen espanjalainen alle kuuden euron punaviini. Edullinen hinta ja kohtuullisen tyylikäs pullo riittävät tietysti vakuuttamaan tavallisen sunnuntaikäyttäjän, mutta parempiakin vaihtoehtoja löytyy. Muistaakseni.

Published in: on 21.8. 2007 at 20:56  Jätä kommentti  

Läpällä kännissä

Halusin elämääni seikkailua, joten otin perjantai-iltana junan Tampereelle. Mukaani otin karvaisen hipin, Ruis-Kossua, olutta ja El Tiempoa (Espanja; 4,80 €). Toki edellisiltana oli otettu kevyt viidentoista alkoholiannoksen suojakänni. Näistä asetelmista oli hyvä ottaa Tampere haltuun.

Reissuun sisältyi alastomia miehiä, kähmintää, suunsoittoa, julkivirtsaamista ja tietysti alkoholin nauttimista. El Tiempo sihahti auki jo junassa. Täytyy Tiempon tappioksi tunnustaa, että kaksintaistelu muiden 4,80 euroa maksavien punkkujen eli Don Sanchon kanssa kääntyi heti ensimmäistä huikasta alkaen Sanchon voitoksi. El Tiempon ainoaksi plussaksi paljastui vähemmän yllättäen alle viiden euron hinta. Silti on vaikea ymmärtää, miksi Alkon Tiempo-lokero on monesti lähes tyhjillään, vaikka hyllyt notkuvat Don Sanchoa.

Tampereesta muistan hämärästi pitkätukkaiset miehet ja rumat rakennukset. Herättyäni hyvissä ajoin lauantaiaamuna jaksoin odottaa peräti kaksi minuuttia ennen aamuoluen korkkaamista. Eihän se olisi käynyt laatuun, että paluumatkalla oltaisiin oltu selvinpäin. Ravintolavaunussa puolestaan kokeiltiin kossukaljan reseptia (puoli tuoppia kaljaa + reilusti kossua). Puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että teimme sen ainoastaan läpällä kännissä.

Kolmannen peräkkäisen viinanhuuruisen päivän iltana makasin kalliolaisen yksiön lattialla varmana siitä, etten pysty liikkumaan enää metriäkään samana päivänä. Onneksi paikalla ollut naisväki nosti minut pystyyn ja kertoi, että nyt lähdetään baariin. Ja niinhän siinä luonnollisesti kävi, että löysin itseni muutamaa tuntia myöhemmin Stadin Tähden tanssilattialta kolme naista kainalossani (kyseessä eri naiset). Mietin jälkikäteen, että minun on täytynyt keksiä mahdollisesti maailman hauskin vitsi, jotta skenaario oli mahdollinen. Mutta minullehan se ei ole homma eikä mikään.

Olin läpällä kännissä vielä sunnuntaina, ja nyt kaksi päivää sen jälkeen kärsin edelleen epätodellisesta olosta. Ylläpidin ns. kiertuepäiväkirjaa ja laskin kuluttamani alkoholiannokset torstain ja sunnuntain välillä. Viralliset tulokset vahvistetun tuloslaskennan jälkeen ovat seuraavat:

Torstai: 15 annosta

Perjantai: 22 annosta

Lauantai: 23 annosta

Sunnuntai: 19,25 annosta

Eikös se niin mennyt, että riskikäytön raja eli 24 annosta tarkoittaa vain yhtä päivää eikä viikkoa? Ai niin, eipä tainnut mennä. Mutta onneksi join vain läpällä kännissä, en tosissani.

Published in: on 10.7. 2007 at 14:26  Comments (3)  

Suoritushumalan alkeet

Keskikesän juhla oli ovella. Minä olin Alkon ovella. Juhannusviinien ostaminen ei ollut mikään helppo homma, sillä tällä kertaa halusin panostaa laatuun, ts. hinta yli 5,50 euroa. Punaviiniksi valitsin chileläisen Serenata Cabernet Sauvignonin (5,69 €), mutta herra Hyde sai minut ostamaan myös Väkevää Päärynäviiniä (Suomi, 4,98 €). Eikä varmaan tarvitse erikseen mainita, että ostin myös pullon Koskenkorvaa.

Mitä on suomalaisen miehekkään miehen juhannus? Se on sitä, että ostetaan kaksi koria Karjalaa ja Suomiviinaa, ajetaan perheen kanssa omalla autolla Etelä-Savoon mökille, vedetään känni, grillataan makkaraa, poltetaan punaista norttia, lämmitetään rantasauna, pistetään naapurin 17-vuotias friidu paksuksi, haukutaan akat, uhotaan alasti ja lopuksi hukutaan. Koska miehekkyyteni on kuitenkin ollut viime aikoina kyseenalaista, en näin tehnyt, vaan jäin rakkaaseen pääkaupunkiimme vetämään rehellisen neljän päivän rännin.

Serenata korkattiin jo torstaina. Alkumaku on hyökkäävä. Siihen verrattuna jälkimaku vastaa kuitenkin ydinsotaa. Kullin maku oli vahvasti läsnä. Chileläiset halpisviinit ovat tähän mennessä olleet varsin onnistuneita kokeiluja, mutta Serenata menetti uskoni tuohon viinien luvattuun maahan. Viini on ehdottomasti kauheimpia alle kuuden euron punaviinejä, mitä olen siemaillut. Ja olin vieläpä valmiiksi kännissä korkkaushetkellä!

En antanut epäonnistuneen kokeilun hillitä itseäni, vaan lähdin avoimin mielin juomaan seuraavana päivänä kossua, olutta ja päärynäviiniä. Väkevä Päärynäviini oli onnistunut valinta, sillä juotuani sen äärimmäisen nopeasti pääsin ihanteelliseen humalatilaan, joka ei vaatinut edes väkeviä seurakseen. Viinin mausta ei ole juurikaan muistikuvia. Tulipahan jälleen todistettua, ettei humalaisia ihmisiä ja trampoliinia saisi päästää lähietäisyydelle. Noudatimme sentään jotain suomalaisia juhannusperinteitä, sillä kolme eri ihmistä vuoti verta ja yhden jalkaa piti käydä kuvauttamassa ensiavussa.

Join vielä kaksi seuraavaa päivää kossua ja olutta vahingossa. Sunnuntaina tulin kokeilleeksi minulle uutta päihtymistyyliä: suoritushumalaa. Suoritushumalan aikana ei saa hymyillä liikaa, jos lainkaan. Nauraminen enteilee jo epäonnistumista. Humaltuminen humaltumisen takia on suoritushumalan päätavoite. Suoritushumalani saavutin tekemällä oman ennätykseni: ”nautin” yli kymmenen olutta ja hieman konjakkia reilun kolmen tunnin aikana. Yhden oluen juomiseen käytettävä aika täytyi laskelmoida tarkasti. Alussa se ei vaatinut kuin viitisen minuuttia, mutta lopussa ote pääsi vähän lipsumaan. Matka on siis vielä pitkä täydelliseen suoritushumalaan. Täysin onnistunut lopputulos vaatii ankaraa treeniä ja tinkimistä toissijaisista asioista, kuten ihmissuhteista, työelämästä ja vuokranmaksusta.

Juhannus pähkinänkuoressa: Serenata Cabernet Sauvignon maistuu kullilta ja Väkevästä Päärynäviinistä pääsee tukevaan känniin. Näiden havaintojen saaminen oli melkoinen fyysinen koettelemus, joten parempi antaa niille arvoa.

Published in: on 27.6. 2007 at 17:19  Comments (4)  

Tosi-tv:n kirous

Mitä tapahtuu, kun nörtit juovat keskenään tai hyvässä lykyssä jopa naisten seurassa? Se selvisi minulle, kun korkkasin ensimmäistä kertaa elämässäni Don Opas (Espanja; 4,95 €) -pullon. Yritin samalla keksiä syitä sille, miksen ollut vielä maistellut näinkin huokean hintaista punaviiniä. Eipä sille hyvää syytä löytynyt. Mutta siinäpä oiva syy korkata Don Opas eräänä samettisen aurinkoisena perjantai-iltana.

Punaviinin kanssa voi nauttia myös videopelejä. Vaikken ollut vielä nautiskellut pisaraakaan alkoholia, en silti tajunnut laittaa Guitar Hero -ohjaintani esim. muovipussiin, vaan heitin sen reteästi selkääni ns. Bruce Springsteen -tyyliin ja hyppäsin bussiin. Siinä saikin sitten hätistellä tyttöjä koko viisitoistaminuuttisen matkan ajan, kun olin niin cool. Tai ainakin kuvittelin niin, kun suljin silmäni.

Ensimmäinen lasillinen Don Opasta maistui käyneelle virtsalle. ”Hyi vittu, tällaista en ole maistanut sitten Don Hugon”, muistan todenneeni. Onnekseni auki unohtunut kierrekorkki (Don Opasta saa muuten sekä kierre- että luonnonkorkilla riippuen myymälästä) jalosti viinin makua sen verran, että sen joi ihan kivuttomasti loppuun. Vähemmän yllättäen viimeiset huikat maistuivat jo varsin miellyttäviltä. Tässä vaiheessa videopelit oli jo pelattu, ja miesvaltainen seurueemme seurasi silmä (ja joku muu) kovana amerikkalaista Kaunotar ja nörtti -show’ta. Totesimme yksimielisesti, että kyseinen reality menee metsään siinä, että porukka yrittää esittää niin nörttiä, mutta ei ole sitä luonnostaan. Yritetään heittää joku nolo tanssi ja kertoa, miten hyvin koodaaminen sujuu, mutta tosinörtin ominaisuudet kilpailijoilta puuttuvat. Kukaan ei esimerkiksi alkanut puhua tytöille porealtaassa Kapteeni Amerikasta.

Sen sijaan minä puhuin. En porealtaassa, mutta kuitenkin. Baarissa maltoin melkein hillitä itseni, mutta viimeistään yöbussissa kamelin selkä katkesi. Ja siinä samassa näytin vähän muille matkustajille Guitar Hero -ohjaimen pull off – ja hammer-tekniikoita. Vielä nörtimpi toverini kyseli vähän downpickauksesta, mihin vastasin, että kynteni pitäisi olla pidemmät, jotta se onnistuisi kunnolla. Ja TAAS sai hätistellä tusinoittain naisia ympäriltä. Olinkohan cool vai olinkohan cool?

Don Opasta voi suositella hintansa puolesta kaikille viinin ystäville. Suosittelen kuitenkin nautiskelemaan jotain muuta alkoholia (kossu, kossu!) ennen pullon avaamista, jottei ensimmäinen lasillinen nosta päivän lounasta kurkkuun. Siitä eteenpäin viinin nauttiminen onkin yhtä juhlaa, jos on osannut valita seuransa yhtä nörttipainotteisesti kuin minä tahdosta riippumattani yleensä teen. Don Opas ja Kapteeni Amerikka kulkevat käsi kädessä.

3/5

Published in: on 21.5. 2007 at 20:08  Comments (2)  

Parkettien juustohöylät

Jokainen aito viininystävä tuntee ainakin nimeltä tuoremehupurkin näköiseen pakkaukseen pakatun viinin. Hintaa tällä litran purkilla on peräti 6,49 euroa, mutta kun lasketaan 0,75 litran eli viinipullollisen hinta, saadaan hinnaksi vain 4,87 euroa. Siispä purkin sisältö on ehdottomasti kelpuutettava arvioitavien viinien uljaaseen joukkoon.

Ja kuten varmasti arvasittekin, kyseessä on Huttunen (6,49 € tai 4,87 €/0,75 l). Alkon mukaan tuontimaa vaihtelee, mikä tuo tietenkin vain lisähohtoa. Huttunen yllättää aina. Koskaan ei tiedä etukäteen, mitä purkista löytyy. Tämänkin viinin tapauksessa pakkauksella on huomattava merkitys arviointiin. Pönäkän miehen kuva ja uskomattoman houkutteleva iskulause ”Aika hyvä” vakuuttivat minut valitsemaan Huttusen.

Ensivaikutelma viinistä oli kuitenkin vähemmän yllättävä. Enpä sulkisi pois sellaista vaihtoehtoa, että tämänkertaisen Huttusen seassa olisi uitettu hieman genitaaleja tai jotain sellaista. Maku ei nimittäin varsinaisesti hyväillyt makuhermojani. Parin ensimmäisen lasillisen kohdalla piti välillä jopa irvistää. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset antako tämän kuvauksen karkottaa teitä Huttusen parista! Kun viiniä saa ylisiistissä mehupurkissa tuohon litrahintaan, viinin maku on arvostelukriteereissä aika alhaalla.

Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että jos suht pienikokoinen nuorukainen juo suht nopeassa ajassa vajaan litran viiniä, niin kyllähän siinä humalaan päätyy. Tuossa vaiheessa humalatila oli kuitenkin varsin alhainen verrattuna siihen hetkeen, kun roikuin tanssiravintolassa nilkoistani pää alaspäin yläosattoman kaverini olkapäillä. Taidettiinpa minua myös kantaa varsin pitkät ajat käsistä ja jaloista ympäri ravintolaa. Peilissä odotti aamulla varsin lohduton näky, koska jossain vaiheessa iltaa humalainen koordinaatiomme petti, ja sain tanssilattialla nenäni päälle pari täysikasvuista miestä.

Ja kyllähän siellä baarissa niitä naisiakin taas oli. Osa tykkäsi tytöistä, osa tykkäsi homopojista ja aika paljon pienempi osa tykkäsi jutuistani. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että kesken keskustelun aika monikin tuntemani dude tuli hinkkaamaan itseään reittäni vasten. Siinä vaiheessa ei seivailut pahemmin enää auta, vaan ainoa vaihtoehto on lähteä leikkiin mukaan. Ja kyllähän sitä itsekin tuli suolaamista harrastettua ihan urakalla. Siinä on ristiinvirtsaamisen ja kuperkeikkojen ohella hauskin juttu, mitä nuori mies voi baari-iltana tehdä.

Vaan eipä ilta irtosuhteiden osalta täysin kariutunut, sillä heräsin aamulla onnellisena – joskin hieman hämmentyneenä – samalta sohvalta toisen nuoren miehen kanssa. Näistä asetelmista oli enemmän kuin ilo herätä uuteen päivään ja kulauttaa laukusta löytyneet Huttusen jämät kurkkuun. KIITOS Stadin tähti. KIITOS Huttunen. KIITOS Paavo Väyrynen.

Published in: on 21.4. 2007 at 16:46  Comments (6)  

Kevätaurinko ja K-Kaupan Väiski

Enpä ole ennen avannut pussikaljakautta (tässä tapauksessa pussiviinikautta) maaliskuun puolella. Tänä vuonna tuo maaginen päivä oli lauantaina 24.3. Löysin kollegani Kallion kirjaston takaa mutaisesta puistosta, ja täytyihän sitä itsekin aloittaa alkoholin nauttiminen niin viehättävässä ympäristössä.

Jos viinin virallinen nimi on Karahvipunaviini (Euroopan unioni/Altia; 4,91 €), eivät odotukset hivo taivaita. Olen nyt pari päivää yrittänyt keksiä viinille vielä munattomampaa ja luotaantyöntävämpää nimeä, mutta en ole kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut. En keksi Karahvipunaviinin nimeämispolitiikalle muuta selitystä kuin se, että kuluttajien odotuksia ei ole haluttu nostaa liian korkealle. Ehkä Altialla on tajuttu jo valmistusvaiheessa, ettei viinin maku ole kaksinen, ja pistetty samantien nimen ja pullon kanssa läskiksi. Pullokin nimittäin kilpailee rumimman näkemäni viinipullon tittelistä.

 

Vaan turha on valittaa nimistä ja pulloista, jos viini maistuu kelvolliselta. Mutta kuten ehkä arvasittekin, se jäi jälleen toiveajatteluksi. Karahvipunaviinin etiketissä kerrotaan, että viini on sekoitus useita erimaalaisia punaviinejä. Häh? Ei siis ainoastaan eri rypäleiden sekoitus, vaan eri viinien sekoitus! Faktaa minulla ei asiasta ole, mutta mausta päätellen sekoituksessa on käytetty ainakin Closieresia, Petit Cog Rougea ja El Tiempoa. Täytyy tosin myöntää, että viini nautittiin suht hätiköiden suoraan pullon suusta, koska aurinko oli laskemassa ja ilma kylmenemässä. Voisin kuitenkin veikata, ettei viinille kehuja liialti sataisi, vaikka olisin juonut sen kotona lasista. Karahvipunaviini on kamalaa. Se maistuu kamalalta, sitä myydään kamalan näköisessä pullossa ja sillä on kamala nimi.

Humalluin kuitenkin kiitettävästi. Hetkeä myöhemmin todistin paikan päällä elämäni ensimmäistä pubivisaa. Pubivisassa ei ole mitään muuta vikaa kuin ne osallistuvat tyypit, jotka olisivat valmiita vaikka kuuntelemaan Suurlähettiläitä voittaakseen visan. Onhan se ihan kunnioitettavaa, että omistautuu asialle, mutta jossain menee raja. En nimittäin tiedä, kumpi on todellisuudessa pahempaa: jäädä visassa hännänhuipuksi vai tietää, mikä on K-Kaupan Väiskin oikea nimi. Aivan, kuka vittu edes on K-Kaupan Väiski?

Jos jotain kyseisestä illasta opin, niin sen, että viinipullon juominen loppuun kymmenen sekuntia ennen nukkumaanmenoa ei tunnu yhtä hyvältä idealta seuraavana päivänä. Toisaalta eipähän tarvinnut enää aamulla katsella Karahvipunaviinin jämiä ja juoda niitä naama irvessä joskus myöhemmin. Jätin sunnuntaina 25.3. kello 5.00 aamuyöllä Karahvipunaviinin lopullisesti taakseni. Tästä edespäin juon ainoastaan laadukkaita viinejä, kuten Don Sanchoa ja sellaista.

1/5

Published in: on 26.3. 2007 at 18:35  Comments (5)  

Alkoholiepäsikiö

Mitä tehdä, kun edes Remontti-Reiska puolinopeudella ei jaksa naurattaa? No tietysti katsotaan se kokkipätkä, sillä kuka ei tykkäisi naaaaaaaakkiiiiiikaaaasttiiiikkeeestaaaa.

Internet-vitsit sikseen, fiksuin vetohan kismitykseen on viinin juonti. Leka pakkaseen, ranskalaiset tulille ja sitten syrjäydytään yhteiskunnasta torstai-iltana. Tällä kertaa pykälään loksahti Versus Red, kekseliäästi nimetty eteläafrikkalainen viini.

En tiedä mistä apartheid-angstista tällaista viiniä syntyy, mutta maistellessa mieleen tulee Juha Seppälän uusimmasta romaanista lainaus, joka menee näin: ”Sikiö on kuin viini; arvo kasvaa iän mukana.” Seppälä, vaikka hieno kirjailija onkin, ei kuitenkaan mainitse sitä, että niin kuin jotkut sikiötkin, olisi jotkut viinit pitänyt kaapia kesken tekoprosessin ulos ja heittää muun geeniroskan sekaan sairaalan taakse.

Koska näin ei ole tehty, Versus Red ilkkuu ja kuvottaa vähän niin kuin internetin kuvahaulla löytyvät harlekiinivauvat. Päällepäin näkee, että kaikki kokevat vain suunnatonta tuskaa, mutta silti tällaisia jumalan selän takana synnytettyjä kammotuksia pitää tunkea Alkon hyllylle ja vielä sopivalla hintalapulla. Vähemmästäkin Porvoon kirkon polttaisi.

Tällaisia virheitä ei tietysti tapahtuisi, jos olisi ennen ostopäätöstä lukenut Alkon julkaisuja. Puulaakin uusin esite on nimittäin nimeltään Alkoholi ja aivot. (Lataa täältä, wou wou.) Esitteessä sanotaan näin: ”Aivot ovat alkoholin käytön ja vaikutusten kannalta keskeisin elin.” No älä! Tämänhän tiesivät jo muinaiset roomalaiset: viini on viisasten juoma. Ei sitä vaan aina tajua, kun on taskussa kuusi euroa ja hylly täynnä mahdollisuuksia. Sitten päätyykin torstai-iltana juomaan jotain Versuksen kaltaista boerin kusta.

Alko tiedottaa myös uuden ajan Alko Arkadian avaamisesta kiirastorstaina 5.4. Vähänkö jännää! Toivottavasti siellä on hyvät avajaistarjoukset, voisi joskus juoda tämänkin sivun merkeissä hyviä viinejä. Tuskinpa on, mutta saahan sitä aina toivoa.

Versus Red, Etelä-Afrikka. 5,78€

Published in: on 22.3. 2007 at 23:14  Jätä kommentti