Rivot räpit

Yksi Suomen historian kovimmista takaiskuista, Alkon lakko, ei onnekseni koskenut kaikkia Helsingin myymälöitä. Kaappasin romanttisesta Itä-Pasilasta mukaani eteläafrikkalaista Pearly Bay Cape Rediä (5,78 €), joka tummanpuhuvassa salamyhkäisyydessään herätti heti mielenkiintoni. Vaikea sanoa edes jälkikäteen, oliko se hyväksi vai ei.

Tässä on nyt tullut vietettyä melko alkoholinhuuruista elämää ja mietittyä asioita. Kuten että pitäisikö minun ostaa perjantai-illaksi vain kaksi olutta, tehdä jotakin hyvää ruokaa, katsoa TV:stä tuleva leffa ja käydä nukkumaan. Lauantaina voisi herätä viimeistään yhdeksältä, tehdä aamiaista, käydä lounastamassa keskustassa, kävellä kaupungilla, lämmittää illalla sauna ja nukahtaa kesken Uutisvuodon. Sunnuntaina olisi vuorossa iltapäiväkävely puistossa ja illemmalla teatterissa käynti.

Tällaistahan elämän kuuluisi olla. Rentouttavia, rauhallisia viikonloppuja, jotka auttavat jaksamaan arjen velvoitteita. Minulla tilanne on täysin päinvastainen. Alan toipua vähäunisista viikonlopuistani torstain tai perjantain tienoilla, ja sitten edessä onkin jo uusi koettelemus. Vapaapäiväni vietän lähinnä melkoisessa laitamyötäisessä, mistä ei ole juurikaan hyötyä muille kuin Kallion baareille. Tietty voihan sitä perustella sillä, että kasvatan tällä tavoin BKT:tä ja edistän hyvinvointivaltion taloutta.

Olisiko nyt muutoksen aika? Pitäisikö hyvä elämä aloittaa tältä istumalta ilman mitään kompromisseja? No ei. Jos en nuorena tee typeryyksiä, käytä rahojani olueen, sekoile vastakkaisen sukupuolen kanssa, virstaa kerrostalon katolta alas tai paukuta patarumpua kuudelta maanantaiaamuna, en ehkä saa myöhemmin uusia tilaisuuksia. Nyt on se aika, kun pitää olla typerys. Koen sen suorastaan velvoitteeksi, ihan kuin jotkut kokevat työnteon tai laskujen maksamisen.

Siispä viini auki! Pearly Bay Cape Red tuoksuu kitkerältä. Onneksi pahaenteinen alkuvaikutelma petti, sillä viini on maultaan normaalia halpispunkkujen keskitasoa. Nautiskeluhetki ei ollut erityisen mieleenpainuva kokemus, mikä voi kyllä olla ihan hyväkin piirre. Esimerkiksi Karahvipunaviini teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, muttei todellakaan silleen hyvällä tavalla. Jos pullon etiketissä Pearly Bayn tavoin lukee ”easy-drinking red wine”, ei ole mitään syytä olla ostamatta sitä. Ellei hintaa kerry yli kuutta euroa.

Haluaisin vielä osoittaa kiitollisuuttani halvoille punaviineille, jotka ovat tehneet kuluneesta vuodesta antoisan ja hyvinkin mielenkiintoisen. Kesä ja kärpäset veivät hetkeksi viinihalut, mutta marraskuinen räntäsade on saanut minut taas turvautumaan tuohon jumalten uriiniin. Siihen uljaaseen nautintoaineeseen, jonka ansiosta olen pitkästä aikaa löytänyt itseni räppäämässä rivouksia Städärin tanssilattialla Haddawayn säestämänä. Kyllä elämä on välillä kaunista.

3/5

Mainokset
Published in: on 18.11. 2007 at 15:48  Comments (4)  

Kipurajoilla

Tällä viikolla on ollut sellainen olo, että voisin juoda loputtomasti olutta. Siis oikeasti, kaikki maailman oluet. Aika paljon olutta olenkin juonut, mutta päätin välillä keventää mieltäni vaihtamalla alle kuuden euron punaviiniin. Grand Sud Merlot (Ranska; 5,99 €) paljastuikin varsin onnistuneeksi kokeiluksi. Tämän vuoksi ajattelinkin vaihteeksi kirjoittaa arvostelussa itse viinistä.

Aluksi täytyy kuitenkin tarttua viinin miinuspuoleen. Toki on ymmärrettävää, että viinipullot suunnitellaan siten, että ne juodaan kerralla tyhjäksi, mutta luonnonkorkki pitäisi ehdottomasti saada laitettua kivuttomasti takaisin. Nytkin kävi niin, että piti lähteä Sörnäisistä Töölöön kesken viinipullon, ja jouduin vuolemaan korkkia pienemmäksi saadakseni sen takaisin. Kansalaiset barrikadeille! Kierrekorkit kaikkiin viinipulloihin!

Grand Sud Merlotin maku ei herätä samanlaisia intohimoja kuin esimerkiksi uusi Turtles-leffa, mutta se on hyvällä tavalla neutraali. Tämän totesi painostuksestani myös kaksi muuta koekaniinia. Alle kuuden euron punaviinien perisynnistä, katkerasta jälkimausta, ei ollut tietoakaan. Ja niinhän siinä kävi, että pullo juotiin tyhjäksi sujuvan nopeasti, mikä johti akuuttiin humalatilaan.

Kierrettyäni Länsi-Helsingin kokoomussektoreita Etu-Töölöä ja Pikku-Huopalahtea/Munkkiniemeä myöten lähdin rakkaaseen Kallioon juomaan kossua. Tällä kertaa kokemus poikkesi aiemmista melkoisesti. Meinasi nimittäin roska mennä silmään, kun näin ensimmäistä kertaa elämässäni avatun PUOLENTOISTA LITRAN kossupullon. Kun elämä potkii päähän, tällaiset asiat saavat tulevaisuuden näyttämään jälleen valoisalta. Tai pimeältä riippuen siitä, kuinka paljon juo.

Grand Sud Merlotia voi suositella varauksetta. Kipurajoilla pyörivä hinta tosin saattaa pelottaa meitä useimpia vasemmistolaisia, mutta tällä kertaa jopa kannattaa panostaa sen 50 senttiä enemmän. Pikavilkaisu pankkitililleni kuitenkin antoi viitteitä siitä, että kesän viimeiset viinini saattavat olla ne loput alle viiden euron punkut.

Published in: on 27.7. 2007 at 9:28  Comments (3)  

Ja katossa liskopallo

Eteläafrikkalainen Stony Cape maksaa 5,64 euroa per lesti, mutta sitä saa myös kolmen litran laatikossa, jolloin litrahinnassa säästää vähän yli neljäkymmentä senttiä. Tämän jos olisin viikko sitten tiennyt! Esijuhannusrituaaleihin kuului toki myös suojakännit, jotka vedettiin tällä kertaa oluella. Liian pitkään ei saanut tietysti kukkua, sillä perjantaina piti vielä ehtiä Alkoon hakemaan lisää jumalten nektaria (eli Koskenkorvaa, te sivistymättömät apinat).

Se olikin pitkän viikonlopun (torstaista sunnuntaihin) perusjuoma. Omista ja muiden pulloista viinaksia tuli juotua lähes päivittäin. Mehun kanssa ja ilman, limpparin kanssa ja ilman, pullon suusta ja lasista, ja niin edelleen. Mahdollisuudet viinan kanssa läträämiseen ovat loputtomat, drinkkireseptit toinen toistaan parempia. Jossain vaiheessa meininki taisi päästä lipsahtamaan riettaan humalan puolelle. Viinalla on tosin myös kääntöpuolensa ja hauskanpidolla hintansa.

Maanantai oli ehkä elämäni kamalin päivä. Aamusella yhdet oluet polkupyörää korjatessa vielä menivät — ehkä ne olivatkin omiaan siirtämään tulevaa hieman myöhemmäksi — mutta iltapäivällä korjasikin jo kuolema. Tai niinhän sitä olisi toivonut. Hikeä, pelkotiloja, pakkoajatuksia, käsien tärinää ja kehon yleistä nykimistä. Liskot olivat saapuneet kalliolaiseen yksiöön. Teki mieli syödä, oksentaa ja syödä oksentamaansa, ihan mitä vain, että olo olisi parantunut.

Raitiovaunussa tuntui siltä, että ihmiset tuijottavat ja nauravat, josta en olisi heitä ihmeemmin paheksunut. Näytin varmaankin melko kamalalta ja vainoharhaiselta. Unessa ihohuokosistani valui verta kuin Väinämöisen polvesta. Ystäväni luuli myyrien vallaneen huoneensa. Halusin surmata. Halusin palata ajassa taaksepäin, napata menneisyyden itseltäni viinapullon pois ja ottaa tiukan siivun. Ehkei sittenkään, teinhän faustilaisen kaupan viinapirun kanssa ja lupasin olla enää ikinä juomatta, jos joku vain veisi kammotilan kauas pois.

Kukaan ei sitä tehnyt. Kukaan ei auttanut. Paranoiaa riitti vielä tiistaillekin. Keskiviikkona olin jo parilla tuopilla, tietysti lainarahoilla, todistamassa saksalaisen Felixin seurustelunjälkeistä ja siksi itsetuhoista rännäämistä. Hieno mies, varmasti kova panemaan. Osasin jo hymyillä toisten epäonnelle, tuijottaa ja nauraa.

Mitä tästä kaikesta opimme? Tietysti sen, että ensi juhannuksena uudestaan. En malta odottaa, minulla ja liskokuninkaalla taisi jäädä vähän sanoja vaihtamatta.

Stony Cape, Etelä-Afrikka. 5,64€

Published in: on 30.6. 2007 at 9:13  Comments (2)  

Cowabunga

Tämän tekstin on laatinut teini-ikäinen mutanttininjakilpikonna Raphael, jonka moni varmasti muistaa 80-luvun Turtles-sarjakuvista, hieman kesymmästä tv-sarjasta tai 90-luvun alun kokopitkistä elokuvista. Toimitus ei ota vastuuta Raphaelin kielenkäytöstä tai mielipiteistä.

Ei oltu hetkeen jätkien kanssa nähty. Ajateltiin, että voitaisiin katsoa yhdessä kaikki kolme leffaa, jotka me tehtiin aikoinaan. Ei oltu niitäkään nähty varmaan kymmeneen vuoteen. Kutsuin siis Leonardon, Donatellon ja Michelangelon viemäriini viettämään elokuvapäivää. Toki tehtiin pitsaa. Kaulinta ei ollut, joten taikinan kaulimiseen piti käyttää kossupulloa. Ja olihan meillä muitakin pulloja. Jätkät olivat ostaneet aika paljon olutta, kossua ja viiniä. Meitsillä oli olutta ja pullo SORBUSTA (Suomi; 4,98 €). Tiesittekö muuten, että ’eepos’ on takaperin ’sopee’ eli soppa ranskaksi? Melkoinen eepos päivästäni tulikin.

Vaikka Silppuri on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa, piti meidän kuitenkin olla varuillaan. Oli siis aseetkin messissä. Ninjaket, sai-tikarit, nunchakut ja keppi. Elokuvat olivat tietenkin rautaa. Fanimme ovat väärässä, jos väittävät ykkösen olevan elokuvista paras. Kakkososassa homma jalostui täydelliseen muotoonsa. Turtles-trilogia on ihan kuin Kummisetä-trilogia. Kakkonen on paras, mutta kolmosessa homma vähän lässähtää. Mutta kyllähän senkin leffan tekeminen oli aikoinaan ihan hauskaa. Päästiin jätkien kanssa hermolomalle Japaniin ja sellaista. Kaikkein ikimuistoisin hetki oli, kun päästiin kakkososassa tanssimaan Vanilla Icen esittämän Ninja Rapin tahdissa. Go ninja, go ninja, go ninja, go!

Aika pitkään mentiin ihan vaan olut- ja kossulinjalla, mutta jossain vaiheessa päivää Sorbuskin avattiin. Totinen Leonardo vähän pyöritteli päätään valinnalleni, mutta minä oman tieni kulkijana omistauduin Sorbukselle sataprosenttisesti. Oltiin uskaltauduttu pitkästä aikaa maanpinnalle ja kiivettiin eräille kallioille nauttimaan virvokkeita. Mike joi bissee, Don joi bissee ja Leo jotain leikkiviiniään. Kaduilla ihmiset olivat vähän ihmeissään, kun ei helteen vuoksi edes laitettu nahkatakkeja päälle. Mutanttininjakilpikonnat ovat selvästikin vieras ilmiö helsinkiläisille perustallaajille. Myös ninjaliikkeet paikallisen kerrostalon ala-aulassa nostivat kylmän hien paikallisen väestön otsalle.

Sorbus oli kokemuksena jälleen erittäin mielenkiintoinen. Leonardo sitä vähän disautteli, mutta meitsille soppa upposi yhtä hyvin kuin pari vuotta sitten. Makua on aika vaikea kuvailla. Teidän on otettava siitä itse selvää. Vähän niin kuin punkun sekaan olisi lorautettu vissyä ja marjamehua. Vähän niin kuin Hannibal, mutta vieläkin ei-viinimäisempi. Tarjoilulämpötila oli tällä kertaa mittarin näyttämät 27 astetta. Toki etikettiin kuuluu nauttia Sorbus suoraan pullon suusta. Viinilasi ei tee oikeutta Sorbuksen pihlajaiselle aromille.

Mentiin myöhemmin Koskenkorva-siivujen rohkaisemana Alppipuistoon ns. nojailemaan. On tietenkin sanomattakin selvää, että vientiä riitti jopa niin paljon, että teini-ikäisellä kilpikonnalla meinasi mennä Sorbus väärään kurkkuun. Tässä vaiheessa saimme Tikulta viestin, jonka mukaan Silppurin kätyrit olivat vallaneet tanssiravintola Stadin Tähden. Maailman pelastaminen oli jälleen edessä. Lähdettiin jätkien kanssa ottamaan Städärin tanssilattia haltuun. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Silppurin ilkeämielinen joukkio paineli virtsa manttelissa karkuun, kun neljä mutanttininjakilpikonnaa tanssitti tyttöjä ja toisiaan.

Kyllä tässä hommassa on tärkeintä säilyttää tietty lojaalius ja nöyryys. Ei maailmaa pelasteta hätiköimällä tai yksin, vaan siihen vaaditaan kilpikonnayhteistyötä ja mestari Tikun ohjeiden noudattamista. Joskus kun sä olet vetänyt pataan kahtakymmentä Foot-klaanin jätkää, sä saatat kuvitella olevasi maailman napa. Tosiasiassa yksikin harhaliike olisi voinut johtaa kadotukseen, loputtomaan pimeyteen. Siksi täytyy pitää yhtä joka asiassa. Jos joku juo siivun kossua, muidenkin on juotava. Näin mestarimme meille opetti. Lojaalius, siitä on Turtle Power tehty.

Published in: on 11.6. 2007 at 22:50  Jätä kommentti  

Experiments in green

Me halpojen viinien harrastajat olemme kuin Natsi-Saksan kuolemantohtorit, jotka tekivät kammottavia ihmiskokeita tieteen nimissä. Tällaisia oli luvassa kolmin kappalein, kun lauantaina päätimme juoda pari viiniä Turtles-elokuvatrilogiaa katsellen. Aikuisten miehen hommaa, varsinkin kun pizzapohja piti kaulia Koskenkorva-pullolla. Puolen litran pullo on muuten täydellisen kokoinen, kolmevitonen on tähänkin tarkoitukseen liian pieni.

Oma viinivalintani oli teeman hengessä vihreä omenaviini nimeltään Omppu. Kotimainen leka lukeutuu Alkon halvimpiin, hintaa pullolla on vain 4,39! Toki halpa hinta kostautuu matalammalla alkoholiprosentilla (11,5 t-%), mutta kyllähän siitä oheisjuomilla ryyditettynä känniin tulee. Suosittelen aloittamaan juomisen jo vähän puolenpäivän jälkeen.

Toisin kuin Turtles-elokuvat, Omppu paljastui ihan onnistuneeksi kokeeksi. Ainakin jos tykkää siideriltä maistuvista viineistä. Makeista juomista huolimatta ilta meni aikalailla peruskaavan mukaan. Hirveät pohjat, Städäri haltuun ja kävellen kotiin. Mimmit toki koko ajan kuumana, mutta korkean moraalin takia nukuttiin yö poikaporukassa vierekkäin.

Perusmeininkiä oli sekin, että vaikka sunnuntai piti olla selvinpäin, ihmiskoe muuttui eläinkokeeksi karmivan apinalauman seassa Kaivopuistossa. Tuloksettomaksi ei tasoittelupäivä jäänyt, sillä selvitimme saako maksimissaan kahdeksantoistavuotiaan pojan yllytettyä lyömään yli kolmekymppistä hippiä, jos ilmassa lentelevät ”Toi jäbä sanoi sun mutsia huoraksi!”-tyyppiset lausahdukset. Ja lentelihän se nyrkkikin sitten lausahdusten seassa. Onneksi vain kerran ja vain yhteen suuntaan, muuten olisi rekisteriin tullut muutakin kuin syyte terassin haltuunotosta.

Viikonloppua dominoinut vihreä väri on vaihtunut puistossa istumisen tuloksena punaiseen, joka peittää kasvojani ja käsivarsiani. Ensi kesänä aion hankkia jo toukokuuksi suojaavan denarusketuksen. Syvän ruskea iho ei pala ja näin juopottelu on turvallisempaa. Aurinkorasva ei sovi imagoon muilla kuin bikinitytöillä. Eivätkä ne — tytöt eikä bikinitkään — taas sovi puistokemistin imagoon.

Omppu, Suomi. 4,39€

Published in: on 11.6. 2007 at 13:17  Jätä kommentti  

Viña Bondad revisited

Kesä on saapunut meitä viihdyttämään. Sen kunniaksi ostin noin vuoden tauon jälkeen valkoviiniä ja pullon jo aiemmin arvosteltua Viña Bondadia (Espanja; 5,30 €). Tajusin muuten, että melkein kaikki parin edelliskuukauden sisällä arvioimani viinit ovat olleet espanjalaisia. Hieno maa, hienoja panimoita. Viinien kanssa nautin luonnollisesti itseäni huonommasta seurasta, tanssivista kääpiöorjista, villieläinsafarista ja kuukävelystä. Toisin sanoen hieman turhankin rutiininomainen lauantai.

Valkoviinin join asianmukaisesti taskulämpimänä ja ärsyyntyneenä siitä, että pankkiautomaatti ei hetkeä aiemmin syöttänyt minulle lainkaan rahaa, mutta veloitti summan kuitenkin tililtäni. En viitsi edes vaivautua mainitsemaan viiniä nimeltä, sillä se kuitenkin saisi tilanteeseen liittyvien kärsimysten johdosta järkyttävän huonon arvosanan. Joku tsekkiläinen se oli, etsikää itse ja välttäkää Hakaniemen Sokoksen ottopistettä.

Kuten aiemmin on mainittu, me viinimestarit kykenemme seuraamaan hakusanoja, joilla blogiimme on löydetty. Vaikka eduskuntavaalihuuma onkin jo laantunut, Paavo Väyrysellä on silti paikka monen internetin käyttäjän sydämessä. Kyllä siinä aikuiselle miehellekin tippa vierähtää silmäkulmaan, kun huomaa, että sivustolle on löydetty hakusanoilla ”paavo väyrynen on ruma” ja ”väyrynen pitää homopojista”. Tunnistatko itsesi? Lisäksi sivusto on houkutellut viime aikoina varsin mittavan määrän aikuisviihteen epätoivoisia etsijöitä. Hakusanoja mainitakseni:

 

naista panetaan
hjallis vitun maku
pönäkän miehen mulkku
kapteeni amerikka hinkkaa miestä

Varsinkin kaksi viimeksi mainittua hakusanaa nostivat tuntuvasti arvostustani suomalaisten internet-käyttäytymistä kohtaan. Tunnistatko jälleen itsesi?

Viña Bondad maistui samalle kuin aiemminkin, mutta tällä kertaa sen pisteitä ei laske edellisen nauttimisen ohessa katsottu Mustan laguunin hirviö. Siinä on kuulkaas huono elokuva. Eikä edes viihdyttävällä tavalla huono. Viña Bondadia on helppo suositella esimerkiksi hääpäiväviiniksi, koska 1) se on halpaa, 2) pullossa on luonnonkorkki, 3) sen voi juoda nopeasti ja 4) pullo ei näytä naurettavalta. Viinin tuoksu, ulkonäkö ja maku ovat sitä perusjalkahikeä, mihin on tämän vuoden puolella totuteltu.

Kesä jatkuu ja yritän kiivaasti keksiä, mistä saisin rahaa viineihin Suomen lain puitteissa. Koska lämmin alle kuuden euron punaviini ei välttämättä ole huikea makuelämys helteisellä säällä, on mahdollista, että repertuaarimme laajenee tilapäisesti joihinkin muihin alkoholijuomiin. Älkääkä peljätkö, tietenkin halpoihin juomiin. Voinen paljastaa alustavasti, että ensi viikonloppuna on tiedossa Teenage Mutant Ninja Turtles -painotteinen lauantaipäivä, jonka yhteydessä ajattelin nauttia vanhaa pihlajaista klassikkoa. Täydennä vihjeiden perusteella: S____S

Published in: on 5.6. 2007 at 14:39  Jätä kommentti  

Kossu, kossu

Vappu tuli ja meni. Minä tulin ja menin koko vapun vähän minne sattuu, enkä koskaan päässyt perille. Tällaiset isot, koko kaupungin kattavat bileet ovat aina petollisia, koska minunlaisillani sulavilla seuramiehillä — naurakaa vaan! — on aina hirveästi vientiä.

Tälläkin kertaa olin lupautunut vähän joka paikkaan, mutta kovasta yrittämisestä jäin jotenkin aina puolitiehen. Tai no, kerran pääsin sinne minne piti, mutta isäntäväen juomavaraston hyödyntämisen jälkeen koimme tähdelliseksi vaihtaa maisemaa. Perussetti siis.

Huipennuksen tämä vapun yrittäminen sai kuitenkin kyseisen episodin jälkeen, kun etsimme anniskeluravintolaa aamuöisestä Kalliosta. Koko matkan keskustasta Kuudenelle linjalle kaverini kehotti vastaantulijoita lähtemään messiin, yrittämään edes, ilman yrittämistä ei voi onnistua, hei oikeesti, yritetään edes! Ja minä toki kyselin valosapelleista.

Suhtautumiseni vappuun on aina ollut kaksijakoinen, onhan kyseessä kuitenkin mukahassuttelun ja julkijuopottelun virallinen juhlapyhä. Vaikka miten epähauskoina hassuja hattuja ja hulvattomia hiuslisäkkeitä pitäisikin, aina siihen ottaa itsekin osaa juuri jonkun tosihauskan valosapellijutun muodossa.

Siihen se juominen johtaa, periaatteiden hylkäämiseen. Tällä kertaa nautin kuitenkin sekä jutun otsikon nimeämiä aineita (ananas-appelsiinimehun kera, suosittelen!) sekä sivujenkin mukaista, kohtuullisen kallista viiniä. Cono Sur Tocornal Cabernet Sauvignon on muiden chileläisten halpisviinien (5,75€) tapaan Alkon alle kuuden euron valikoiman parhaimmistoa. Myönnetään, Don Sanchoa on helppo ostaa, mutta jos haluaa tehdä edullisen vaikutuksen, on tämä ehkäpä parempi valinta.

Nyt, kun vappu on saatu hoidettua alta pois, voi kesänkin kunnolla aloittaa. Vaikka punaviini ei ehkä olekaan kovin kesäinen juoma, tullee sitä juotua ihan riittävissä määrin. Vaihtelun vuoksi ajattelin kuitenkin tutustua myös vaaleampiin vaihtoehtoihin. Jos lukijakunnalla — naurakaa vaan, kyllä tätä joku lukee! — on ehdotuksia alle kuuden euron valkoviineistä, laittakaa ihmeessä viestiä tännepäin.

Tiesittekö, että valosapelli on espanjaksi espada de luz? Ehkä voimme kaikki oppia tästä jotakin. Ensi kertaan, mahalo!

Cono Sur Tocornal Cabernet Sauvignon, Chile. 5,75€

Published in: on 7.5. 2007 at 12:26  Comments (4)  

Don Sancho – viinien virtsanpylväs

Kuten useimmat varmasti tietävät, äskettäin vietettiin suurta työväenjuhlaa vappua. Juhlaa, jonka merkitys on vaihtunut hiljalleen työväenjuhlasta anarkistien hakkaamiseen. En kuitenkaan vappuaaton Alko-reissullani vaivannut asialla sen enempää päätäni, vaan noudin miehekkäästi kaksi pulloa viiniä ja pullon kossua. Kippis vaan, kenelle nykyään sitten kuuluukaan skoolata.

Koska vapussa oli ainakin joskus kyse köyhän työväestön muistamisesta, ostin heidän kunniakseen vain alle viiden euron punaviinejä. Magyar Édes Vörös Bor (Unkari; 4,87 €) onkin jo ”arvioitu” blogissa aiemmin, mutta klassikoiden klassikkoa, Don Sanchoa (Espanja; 4,80 €) on tietoisesti säästelty. Nyt on kuitenkin aika. Nyt on aika näyttää, mihin tämä hinta-laatusuhteeltaan erinomainen laatuviini pystyy.

Don Sancho on toivottavasti kaikille tuttu juttu. Jos jostain syystä ei, tämän arvostelun jälkeen on syytä olla jo matkalla viinaskauppaan. Viinin maku on mieto, ei kylläkään järin palkitseva, mutta sanotaanko että riittävä hintaansa nähden. Don Sanchoa on helppo juoda ja vielä helpompi ostaa. En ymmärrä, miksi maailmasta löytyy ihmisiä, jotka ostavat El Tiempoa, kun Sanchoa saa kuitenkin samaan hintaan. Lisäksi Sanchon eduksi lasketaan suorastaan hengästyttävä etikettitaide (check out those bitches) ja etiketistä löytyvä mukahauska tarinanpätkä, jossa herra Don Sancho ottaa kitaransa esiin ja viihdyttää viinipöhnässä olevia naisia. Tällaista minä kutsun aidoksi viinikulttuuriksi.

Kossuni juon aina raakana. En minä nyt varsinaisesti tuomitse heitä, jotka lirauttavat kossun sekaan hieman mehua, maitoa, piimää tai muuta sellaista, mutta omista periaatteistani pidän kiinni. Kossulla ei kuitenkaan ollut varsinaisesti tekemistä sen kanssa, että pari kuukautta sitten Hämeenlinnassa kyseenalaista mainetta niittänyt vaaleanpunainen mäkihyppypukuni teki näyttävän paluun vappuna. Veikkaan, että Hämeenlinnan-reissulakin juotu Magyar Édes Vörös Bor sai minussa aikaan nostalgisen reaktion, jonka seurauksena lähdin kesken iltaa kotiin vaihtamaan vaaleanpunaisen juhlapukuni päälle.

Suhtaudun vähän kaksijakoisesti siihen, että nuoret naiset tuntuvat olevan varsin innostuneita likaisesta ja kaikin puolin hävyttömästä mäkihyppypuvustani. Molempina kertoina, kun olen pitänyt pukua ylläni julkisella paikalla, olen saanut osakseni kaipailevia katseita, halauksia, kättelyä ja kehuja. Vaikka en naisten suhteen ronkeli olekaan, suhtaudun silti vähän epäilevästi naisiin, jotka kokevat vetoa likaisiin, vaaleanpunaisiin mäkihyppypukuihin.

Vappuyö huipentui käsittämättömään episodiin, jonka päätökseksi heräsin puistosta puoli kuuden aikaan aamulla samainen puku päälläni. Ulkoilman tärkeyttä ihmisen jaksamiselle ei voi liikaa korostaa. Silti täytyy myöntää, että vuorokaudenaika ei ollut ehkä ihan paras mahdollinen (klo 3.30–5.30) kauneusunille jossain epämääräisessä pusikossa, varsinkin kun lämpötila taisi käväistä pakkasen puolella. En ilmeisesti saanut unista tarpeekseni, vaan nukahdin jokin aika myöhemmin uudestaan, tällä kertaa ihan väärään suuntaan lähteneeseen linja-autoon. Mitähän sitä on taas päässä pyörinyt.

Mutta nyt takaisin viiniin. Kollegani oli tulostanut vappua varten toistaiseksi tuntemattomasta syystä 17 sivua valomiekkafaktaa. Don Sanchon voimalla olin hengessä mukana hänen kertoessaan tuntemattomille ohikulkijoille rautaista faktaa. Tiesittekö muuten, että Yoda taisteli Count Dookua vastaan valomiekkailutyylillä numero neljä? Joidenkin tietämättömien junttien kohdalla oli pakko aloittaa ihan alkeista, kuten mestari Yodan kuvasta ja Star Wars -historialla. Illan viimeinen esittelytilaisuus kohdistui poliiseille, jotka onneksemme olivatkin varsin innokkaita ja hikisiä nörttejä.

Don Sancho on Alkon virtsanpylväs. Voinen antaa Espanjalle anteeksi härkätaistelun, Real Madridin ja fasismin pelkästään Don Sanchon vuoksi. On kansainvälisen tason kulttuuriteko tuoda niin helposti uppoava alle viiden euron punaviini Suomeen. Don Sancho on saavuttanut tuttavapiirissäni häikäisevän suosion. Mitä se kertoo punaviinistä, mitä se kertoo tuttavapiiristäni, se on teidän päätettävissänne. Haluaisin vielä lopuksi kertoa, että The Shadows of the Empire -kirjassa kerrotaan, että Luke Skywalker rakensi itse valosapeliinsa energiakristallin Obi-Wanin Tatooinen kämpästä löytyneiden ohjeiden ja ainesten avulla.

4/5

Published in: on 3.5. 2007 at 20:18  Comments (2)  

Nyt loppu sahti, nyt loppu sahti

Lisää välittömiä vaikutuksia Kokoomuksen vaalivoitosta: Don Sancho oli poistunut sekä asematunnelin että Forumin Alkosta. Tästä raivostuneena ostin päättäväisesti Hannibalia (Välimeren alue; 5,10 €). Kuten suoralta kädeltä teilattu Karahvipunaviini, myös Hannibal on jokin juuri ja juuri punkuksi luokiteltava eri rypäleiden sekoitus. Odotukset olivat siis ehkä korkeammalla kuin koskaan.

”Teille yksi juttu ehkä outo homma täällä Reggae OK.
Ja jossei kaikille viel tuttu silti koko ajan päällä Reggae OK.”

Riki Sorsan unohtumaton Euroviisu-klassikko Reggae OK oli todellakin koko ajan päällä. Ehkä se oli muille puistossa juopotelleille nuorille vähän outo homma, kun yksi seurueemme jäsenistä kaivaa repustaan kannettavan vinyylisoittimen, pistää Harry Harkimon naamalla varustetun kuvavinyylin lautaselle ja pudottaa neulan B-puolen ekaan raitaan.

”No niin rastat kun kundit kulmilla tätä biittiä pitää omanaan.
Ja mätti joka sanoi kiitti mulle riitti Reggae OK.”

Hannibal on varustettu luonnollisestikin metallisella kierrekapselilla, kuten Alkon terminologia virallisesti menee. Siis eipä aikaakaan, kun purskuttelin viiniä suussani. Hannibal muistuttaa maultaan jotain Sorbuksen, vichyn ja Don Sanchon sekoitusta. Se ei maistu käytännössä lainkaan oikealle punaviinille, vaikka se punaviiniksi luokitellaankin. Tästä jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Olisiko parempi, että Hannibal maistuisi noin viiden euron punaviinille vai Sorbukselle, jonka sekaan on kaadettu kivennäisvettä?

”Tää rytmi menee tajuntaan se soundi on kuin pommi Reggae OK.
Sen opit kyllä tosta vaan se tuttu on kuin rommi Reggae OK.”

Rytmi ja Hannibal menivät sen verran lujasti tajuntaan, että kyseistä suomalaisen pop-lyriikan ehkä merkittävintä riimittelyä tuli laulettua itsekin aika monta kertaa päivän ja yön aikana. Loppuyöstä Riki Sorsan lyriikka alkoi todellakin olla tuttua kuin rommi. En pidä itseäni järin hyvänä solistina, mutta onneksi sain kiitettävästi taustatukea humalaisilta seuralaisiltani. Mutta niinhän se menee, että esiintyviä taiteilijoita tarvitaan aina. Kuten muuan viiksekäs mieshenkilö totesi seuraavana iltana anniskeluravintolassa: ”Taiteilijan työ on välikäsi Jumalan työlle.”

”Ja jos kiinnostaa tää meno nyt niin nauti siitä kunnes läkähdyt.
Ja kohta säkin sanot tää biitti mulle kiitti Reggae OK, Reggae OK, Reggae.”

Tässä vaiheessa kertoisin teille mielelläni metroista. Yksi hienoimpia asioita, missä olen parin viimeisen vuoden sisällä ollut mukana, on Reggae OK:n kuunteleminen täydessä metrossa. Kannettavalla vinyylisoittimella tietenkin. Saimme osaksemme varmasti paljon kiitosta, vaikka muut matkustajat eivät sitä ulospäin juuri näyttäneetkään. Ja pääasiahan on, että itse viihtyy. Tätä toistelen itselleni myös aina, kun päädyn tanssimaan kämppisten silmien edessä mäkihyppypuku päällä Boyzonen varhaistuotannon tahdissa.

”Tää rytmi menee tajuntaan se soundi on kuin pommi Reggae OK.
Sen opit kyllä tosta vaan se tuttu on kuin rommi Reggae OK.”

Toistamiseksi menee, mutta niinhän se meni silloinkin. Onneksi ymmärsimme kulttuuriravintola Wanhassa Ketussa, etteivät kaikki seurueen jäsenet ole välttämättä riemuissaan, kun hoilaamme mainittuja riimejä seitsemättäkymmenettä kertaa peräkkäin. Siispä vaihtelua tarjosi tulkintamme Bat & Ryydin ikivihreästä suomipop-klassikosta Ehtaa tavaraa. ”Nyt loppu sahti” -hokema toistettiin aika monta kertaa, ja luulenpa vaan, että baarin tarjoilijatar olisi halunnut kuulla sen vielä muutaman kerran lisää.

Hannibalia olisi helppo kutsua makeaksi litkuksi, mutta sitä en nyt tee. Jos sitä vertaa vaikka retardiin pikkuserkkuunsa Karahvipunaviiniin, niin Hannibalin maku on kuin joisi – noh, yli viiden euron punaviiniä. Jos olet kasvanut Sorbuksen kanssa vuosien myötä erilleen, voit turvallisin mielin siirtyä tyyppaamaan raikasta, vichymäistä Hannibalia. Elämässä on tehtävä siirtoja suuntaan jos toiseen, ja sama pätee tähänkin asiaan. Oman siirtoni tein anniskeluravintolassa, kun kaadoin tuopillisen olutta vaihtelun vuoksi omaan syliini.

3/5

Published in: on 15.4. 2007 at 17:03  Jätä kommentti  

Poliittinen roskaaminen

Roskien laittaminen roskakoriin on poissa silmissä, poissa mielestä -ajattelua. Roskat ovat kaatopaikalla, niitä ei ole olemassa. Tällainen ajattelu hyväksyy, sallii ja edistää nykyistä turhan kulutuksen kulttuuria, aikaa, jolloin kaikki kääritään vähintään kahteen muovikerrokseen ja vielä yhteen pakkauspaperiin. Kääreet laitetaan roskiin, niitä ei ole olemassa, niitä ei tarvitse ajatella. Poliittisen roskaajan onkin siis herätettävä ihmiset tyhjänpäiväisen tuottamisen realiteetteihin. Tämän takia roskat on jätettävä ihmisten nähtäville. Kaduille, pihoille, metroihin, roskakorien viereen.

Tämä ei tietenkään pyörinyt millään tavalla mielessäni, kun löysin itseni oksentamasta anniskeluravintolan patiolle torstain ja perjantaina välisenä yönä. Näin jälkeenpäin se kuitenkin kuulostaa fiksulta selitykseltä hermostuneelle portsarille tai poliisille. Ensi kerralla, vannon sen!

Alennustilassani toimittama poliittinen teko ei, yllättävää kyllä, johtunut niinkään testissä olleesta Botter Rosso Salentosta, vaan pikemminkin kyseisen juoman, muutaman tuopin ja vieraan tytön tarjoaman tequilan kumuloituneesta yhteisvaikutuksesta. Eli oli se viini siellä taustalla kuitenkin. Ihan tavallisen makuista muuten, nyt kun muistan sanoa ennen kuin lipsun parin virkkeen takaiseen sivujuonteeseen.

Luitte nimittäin oikein, allekirjoittanut — tai eihän täällä mitään nimiä käytetä, lakiteknisistä syistä — joutui viime kerralla ylösalaisin kääntyneiden sukupuoliroolien uhriksi. Olisin varmastikin ollut hämmentynyt, jos en olisi ollut humalassa. Ja meksikolaista janojuomaa sisältävä huikkalasi kädessä.

Jos mies on — tai oikeammin, jos minä olen — juoman tarjoamisen kohteena, on kyseessä toinen seuraavista skenaarioista. 1) Tarjoaja on ruma/epätoivoinen/mies. Joskus saa niin sanotun täyssuoran eli kaikki kolme. Todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin numero 2, eli että on mennyt puhumaan itsestään joitain sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole ihan totta. Tämä johtaa yleensä lopulta samaan tilanteeseen kuin #1, eli pikaiseen paikalta poistumiseen. Ja bonarina vielä noloihin jälkipeleihin, kun kadulla tuntemattomat ihmiset moikkailevat ja kutsuvat kummallisilla nimillä. Eikä voi olla ihan varma, että onko joskus väittänyt olevansa Pasi. Se on vielä niin paska nimikin.

Botter Rosso Salento, Italia. 5,89€

Published in: on 12.4. 2007 at 22:19  Jätä kommentti