Rivot räpit

Yksi Suomen historian kovimmista takaiskuista, Alkon lakko, ei onnekseni koskenut kaikkia Helsingin myymälöitä. Kaappasin romanttisesta Itä-Pasilasta mukaani eteläafrikkalaista Pearly Bay Cape Rediä (5,78 €), joka tummanpuhuvassa salamyhkäisyydessään herätti heti mielenkiintoni. Vaikea sanoa edes jälkikäteen, oliko se hyväksi vai ei.

Tässä on nyt tullut vietettyä melko alkoholinhuuruista elämää ja mietittyä asioita. Kuten että pitäisikö minun ostaa perjantai-illaksi vain kaksi olutta, tehdä jotakin hyvää ruokaa, katsoa TV:stä tuleva leffa ja käydä nukkumaan. Lauantaina voisi herätä viimeistään yhdeksältä, tehdä aamiaista, käydä lounastamassa keskustassa, kävellä kaupungilla, lämmittää illalla sauna ja nukahtaa kesken Uutisvuodon. Sunnuntaina olisi vuorossa iltapäiväkävely puistossa ja illemmalla teatterissa käynti.

Tällaistahan elämän kuuluisi olla. Rentouttavia, rauhallisia viikonloppuja, jotka auttavat jaksamaan arjen velvoitteita. Minulla tilanne on täysin päinvastainen. Alan toipua vähäunisista viikonlopuistani torstain tai perjantain tienoilla, ja sitten edessä onkin jo uusi koettelemus. Vapaapäiväni vietän lähinnä melkoisessa laitamyötäisessä, mistä ei ole juurikaan hyötyä muille kuin Kallion baareille. Tietty voihan sitä perustella sillä, että kasvatan tällä tavoin BKT:tä ja edistän hyvinvointivaltion taloutta.

Olisiko nyt muutoksen aika? Pitäisikö hyvä elämä aloittaa tältä istumalta ilman mitään kompromisseja? No ei. Jos en nuorena tee typeryyksiä, käytä rahojani olueen, sekoile vastakkaisen sukupuolen kanssa, virstaa kerrostalon katolta alas tai paukuta patarumpua kuudelta maanantaiaamuna, en ehkä saa myöhemmin uusia tilaisuuksia. Nyt on se aika, kun pitää olla typerys. Koen sen suorastaan velvoitteeksi, ihan kuin jotkut kokevat työnteon tai laskujen maksamisen.

Siispä viini auki! Pearly Bay Cape Red tuoksuu kitkerältä. Onneksi pahaenteinen alkuvaikutelma petti, sillä viini on maultaan normaalia halpispunkkujen keskitasoa. Nautiskeluhetki ei ollut erityisen mieleenpainuva kokemus, mikä voi kyllä olla ihan hyväkin piirre. Esimerkiksi Karahvipunaviini teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, muttei todellakaan silleen hyvällä tavalla. Jos pullon etiketissä Pearly Bayn tavoin lukee ”easy-drinking red wine”, ei ole mitään syytä olla ostamatta sitä. Ellei hintaa kerry yli kuutta euroa.

Haluaisin vielä osoittaa kiitollisuuttani halvoille punaviineille, jotka ovat tehneet kuluneesta vuodesta antoisan ja hyvinkin mielenkiintoisen. Kesä ja kärpäset veivät hetkeksi viinihalut, mutta marraskuinen räntäsade on saanut minut taas turvautumaan tuohon jumalten uriiniin. Siihen uljaaseen nautintoaineeseen, jonka ansiosta olen pitkästä aikaa löytänyt itseni räppäämässä rivouksia Städärin tanssilattialla Haddawayn säestämänä. Kyllä elämä on välillä kaunista.

3/5

Mainokset
Published in: on 18.11. 2007 at 15:48  Comments (4)  

Mustikkamaan syyssatoa

Viimeaikainen viinipaastoni päättyi juhlavasti, kun join lahjaksi saamani peräti 11 euron viinipullon. Sen täytyy olla ylivoimaisesti kallein punaviini, johon olen koskaan tutustunut. Tasapainottaakseni tilannetta ostin arkipäivän iloksi Serenata Merlot’a (Chile; 5,50 €), jonka paha kaksoissisar arvosteltiin jo aikoja sitten.

1. lasi: Poikkeuksellisesti kirjoitan arvostelua viiniä juodessani. Ryystäessäni äänekkäästi ensimmäistä lasillista voin heti todeta, ettei viini ole alle kuuden euron parhaimmistoa, toisin kuin mainitaan tuparilahjaksi saamassani Viinistä viiniin -kirjassa (Berglund, Rinta-Huumo). Mustikkainen aromi halvassa viinissä ei ole todellakaan positiivinen piirre. Että haistakaapa vaan kurttukeppiäni, Berglund ja Rinta-Huuma.

2. lasi: Tilanne kuitenkin elää. N.W.A. pauhaa taustalla, ja tunnelma alkaa hiljalleen kohota. Ainakin se on tullut selväksi, ettei viinistä kannata maksaa yli kymmentä euroa. Olihan se 11 euron punkku varsin hyvää ja kiitos asianomaisille, mutta miksi maksaa 11 euroa, kun samalla hinnalla saa hyvää perussettiä kaksi pullollista? En välttämättä tarkoita tällä Serenata Merlot’a, mutta kuitenkin. Tänäänkin joku herrasmies osti Alkossa kaksi pulloa jotain espanjalaista yli kympin punaviiniä. Piti oikein vieressä kyyneliä pidätellä, kun läheinen Don Sancho -lokero oli täpötäysi.

3. lasi: Kämpässä on alkamassa syntymäpäiväkarkelot. Käsivarttani pitkin kiipeää jonkinlainen hyttynen. Taidankin viettää privaattikarkelot hyttysen, Serenatan ja Eazy-E:n kanssa. Olen nyt hieman yllättäen viettänyt kaksi vapaapäivää keskellä arkiviikkoa, mutta huomenna vastuu ja velvollisuus kutsuvat jälleen. Kapinoin järjestelmää vastaan juomalla tänään krapulahakuisesti. Siitäpähän saavat – päättäjät ja sellaiset – kun olen huomenna toimintakyvytön ja hyödytön yhteiskunnalle. Siitä maksetaan kaiken lisäksi rahaa ts. opintotukea. Valitettavasti sitä varten pitää kerätä jotakin typeriä pisteitä, kuin oltaisiin jossain videopelissä.

Odin ja 4. lasi: Tässä vaiheessa Serenatan maku ei ole vielä parantunut. Ei ole hirveän hyvä merkki, että oli pakko korkata Odin tässä välissä, jotta sain häivytettyä mustikkaista makua suustani. Tylsyys valtaa kuitenkin mielen, ja ajatuksissa pyörii lähinnä naiset ja se fakta, että Serenata-pullosta on vielä yli puolet jäljellä. Missä on seikkailu? Missä on tanssi, huokeat naiset, nauru ja julkinen pahennus? Missä on kossu, kun sitä tarvitaan?!

5. lasi: Nyt viinistä on juotu yli puolet. Maku on edelleen aika kamala, vaikka taustamusiikki ja humalatila ovat jatkuvasti paranemaan päin. Viinin juominen alkaa olla puhdasta suorittamista. Ei nautintoa, ei hauskuutta, ainoastaan puhdasta humalahakuisuutta. Ehkä syöksyn tänään vielä ihmisten ilmoille. Näytän voimani, taikavoimani. Keittiössä alkaa olla paljon ihmisiä. Tunnen kasvot, mutten mieltä. Ei ole mieltä mennä sekaan. Vain minä ja hyttynen. Nyt nautimme Serenata Merlot’a.

6. lasi: Alan menettää otetta taustamusiikista. Pistän oven auki ja nautin puheensorinasta. En tietty osallistu keskusteluun. Porukka on menossa saunaan. Ehkä minäkin sitten joskus, aikuisena viisaana ihmisenä. Tänään yritän sulautua baarissa ihmisjoukkoon, ehkä siihen hiirenloukkoon, joka estää minua menemästä koululle huomenna klo 8.30. Myönnän, että olen elämässäni hukassa. Mutta missäpä muualla sitä nuorukainen voisi ollakaan hukassa? Häpeä alkaa muuttua ylpeydeksi. Ylpeydeksi omasta keskinkertaisuudestaan. Sekin voi olla saavutus: pysytellä normaalin linjan rajassa. Ihmiset hajottivat juuri internetini (istuivat piuhan päälle). En anna koskaan anteeksi, en ole mikään Äiti Teresa.

7. lasi : Internet toimii taas. Olen toimintakykyinen. Olen yhteydessä maailmaan. Kämpässä on ihmisiä, kauniita ja rumia. En tiedä, mihin väliin itse mahdun. Välihuomiona todettakoon, että Serenata Merlot alkaa hiljalleen toimia paremmin. Alan päästä humalaan. Alan olla oma itseni. Minä elän. Lähden lentoon. Kuulennolle.

Seuraava päivä: Serenata Merlot on hirvittävää kusensekaista mukaviiniä. Pääsin kuitenkin varsin päihtyneeseen olotilaan, minkä huomasin viimeistään siinä vaiheessa, kun kotiin palatessani lepuutin itseäni hetkisen eteisen lattialla, kun omaan huoneeseen olisi kuitenkin ollut vielä metrin verran matkaa.

2/5

Published in: on 15.11. 2007 at 18:26  Comments (2)