Punaviinit 2.0

Hei vaan, kaikki täällä vielä käyvät ihmiset.

Kuten alta näkyy, on artikkelirintamalla ollut jäätävän hiljaista viimeisen vuoden ajan. Hinnat nousevat tasaisin väliajoin ja valikoivan asiakkaan viinejä on enää muutama (kts. alla oleva lista).

Mutta! Ajan tasalla viinimaailman tapahtumissa voi pysytellä lukemalla twitteriämme! Osoitteessa http://twitter.com/allekuuden on hassuteltu vanhaan tapaan jo elokuusta asti.

Tässä muistutukseksi lista Alkon alle kuuden euron punaviineistä(TM). Tähdellä merkityt ovat jo sivulla arvosteltuja, merkkiä klikkaamalla pääseekin kyseiseen ns. artikkeliin. Nimet ovat vähän vaihtuneet (El Coperosta on tullut El Copero Tinto) ja hinta toki kasvanut. Työnsarkaakin näyttäisi riittävän, ihmetyttää esimerkiksi Don Hugon puuttuminen arvosteltujen listalta. Miltähän Il Papavero Rosso maistuu?

Don Opas – 5,58 *
El Tiempo Tinto – 5,59 *
Karahvipunaviini – 5,75 *
Magyar Édes Vörös Bor – 5,85 *
Hannibal – 5,90 *
Castillo Murviedro – 5,98 *
Don Hugo Tempranillo – 5,98
El Copero Tinto – 5,98 *
Il Papavero Rosso – 5,98
Caballo de Mendoza – 5,99 *
Tapas Tinto – 5,99 *
Vin Rouge du Midi – 5,99

Huttunen * maksaa 7,59e (hinta noussut arvostelumme ajoista jo euron!), eli hyväksyttävissä rajoissa mennään, koska kyseessä on litran paketti.

Bonuksena lista hakusanoista, joilla sivulle on viime aikoina päädytty:

huttunen viini,  pönäkän miehen mulkku,  k-kaupan väiski,  punaviinit,  miten synteettisen korkin saa auki

Aika ällistyttävästi olemme kaikilla em. hakutermeillä Googlen ensimmäisellä sivulla. Hyvä me!

Don Opas 006594 0,75 5,58
El Tiempo Tinto 004801 0,75 5,59
Karahvipunaviini 004291 0,75 5,75
Magyar Édes Vörös Bor 442627 0,75 5,85
Hannibal 004246 0,75 5,90
Castillo Murviedro 005656 0,75 5,98
Don Hugo Tempranillo 006856 0,75 5,98
El Copero Tinto 006366 0,75 5,98
Il Papavero Rosso 406547 0,75 5,98
Caballo de Mendoza 004551 0,75 5,99
Tapas Tinto 458197 0,75 5,99
Vin Rouge du Midi 004511 0,75 5,99
Published in: on 15.10. 2009 at 9:56  Comments (3)  

Welcome to heartbreak

Sanotaan näin: Kanye Westin uudella levyllä on hyviä biittejä.

Sanotaan näin: Trivento Shiraz Malbec on ihan hyvä viini.

Mutta se ei tietenkään kerro kaikkea. Kanye West on varmasti yksi rikkaimmista räppituottajista (En jaksa tarkistaa wikipediasta.) ja muutenkin Todella Kuuma Nimi. Ja häneltä tuli juuri uusi levy (long play: 808s and Heartbreaks) täynnä tavaraa, kokonaisuudessaan enemmän tai vähemmnän tunnin verran.

Aloitan taas lauseen väärin (onks tää joku konjuktiivi  vai mikä?): Ja onhan tämä ihan perkeleen hyvä levy! Jos siis kuuntelee pelkkiä soundeja. Autotunella väännetty räppi/laulu kuulostaa robotilta ja kun siihen yhdistää sanat, koko homma kuulostaa robotilta, joka on oppinut tuntemaan, mutta pelkästään omahyväisyyttä. Miten kukaan voisi tuntea meitsii ja kaikki vihaa meitsii ja meitsi kuulostaa robotilta: kauheeta, missä menin vikaan!

Kanye ”laulaa” siitä, miten kamalaa on olla menestynyt MUTTA yksin ja miten kamalaa on olla kuuma jäbä MUTTA yksin. Tyttöystävä (Robocop) on jättänyt ja nyt sitä ollaan niin yksin, niin yksin. Elämäni tarina on yksi maailman kylmimmistä tarinoista, sanoo Kanye Hawaijin studiostaan (ja Monacon asunnostaan) käsin. Kyllä lämmittää mieltä, eikö vain? Joulun henki jne.

Tervetuloa sydänsuruun. Kaveri näytti kuvia lapsestaan, en pystynyt ite näyttää kuin kuvia kartanostani. Aito lainaus. Hajottaa, hieman. Empatiat täysin Kanyen puolella, varsinkin seksististen ”mä voin saada sut tulemaan ja menemään”-läppien jälkeen. Hieno mies, kova panemaan (autotunet paukkumaan ja miljonaäärikaverit fiittaamaan).

Ja tän levyn jälkeen ei täydy todellakkaan tarvitse huutaa PARANOID! vaan suorilta ”Soittakaa Kanyen Paranoid!”, koska: Hieman hyvä biisi. Kaikki toimii, paitsi ne läpät. Kanye on vienyt robottiläpän liian pitkälle. Tällä levyllä laulaa aspergerinsyndroomasta kärsivä julkimo, joka ei ajattele toisten tunteita vaan itseään ja omiaan. Siis yhdysvaltalainen rap-kulttuuri äärimmilleen vietynä, niin muodon kuin sisällönkin tasolla. Ja juuri sen takia tämä on niin täydellinen teos. Muoto ja sisältö ovat täydellisen harmonisessa suhteessa. Kultainen leikkaus on tapahtunut tuotantovaiheessa, Kanyen äänestä on leikattu se 1,6 osuus pois ja jäljelle jätetty vain täydellisyys.

Mutta siis. Levyllä soundi on niin kohdallaan kuin vain voi olla. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta vika on sama kuin Trivento Shiraz Malbecissa. Jälkimaku on ihan paska.

Published in: on 12.12. 2008 at 3:15  Jätä kommentti  

Aiheellinen nosto

Kuten kaikki halvan viinin ystävät ovat varmasti huomanneet, on politiikka vuodenvaihteen jälkeen astunut harrastajan varpaille. Moni hyväkin viini maksaa nykyään yli kuusi euroa. PERKELE! Silti, viinejä on vielä maistelematta ja krapuloita kokematta. Viiniblogi tekee paluun tämän kevään aikana, viimeistään vappuna. Vielä on monta yhtäläisyysmerkkiä piirtämättä kusen ja viinin välille.

Tästä se lähtee.

Tämä valuu tulevaisuuteen. Nähdään pian!

Published in: on 9.4. 2008 at 18:42  Comments (2)  

Rivot räpit

Yksi Suomen historian kovimmista takaiskuista, Alkon lakko, ei onnekseni koskenut kaikkia Helsingin myymälöitä. Kaappasin romanttisesta Itä-Pasilasta mukaani eteläafrikkalaista Pearly Bay Cape Rediä (5,78 €), joka tummanpuhuvassa salamyhkäisyydessään herätti heti mielenkiintoni. Vaikea sanoa edes jälkikäteen, oliko se hyväksi vai ei.

Tässä on nyt tullut vietettyä melko alkoholinhuuruista elämää ja mietittyä asioita. Kuten että pitäisikö minun ostaa perjantai-illaksi vain kaksi olutta, tehdä jotakin hyvää ruokaa, katsoa TV:stä tuleva leffa ja käydä nukkumaan. Lauantaina voisi herätä viimeistään yhdeksältä, tehdä aamiaista, käydä lounastamassa keskustassa, kävellä kaupungilla, lämmittää illalla sauna ja nukahtaa kesken Uutisvuodon. Sunnuntaina olisi vuorossa iltapäiväkävely puistossa ja illemmalla teatterissa käynti.

Tällaistahan elämän kuuluisi olla. Rentouttavia, rauhallisia viikonloppuja, jotka auttavat jaksamaan arjen velvoitteita. Minulla tilanne on täysin päinvastainen. Alan toipua vähäunisista viikonlopuistani torstain tai perjantain tienoilla, ja sitten edessä onkin jo uusi koettelemus. Vapaapäiväni vietän lähinnä melkoisessa laitamyötäisessä, mistä ei ole juurikaan hyötyä muille kuin Kallion baareille. Tietty voihan sitä perustella sillä, että kasvatan tällä tavoin BKT:tä ja edistän hyvinvointivaltion taloutta.

Olisiko nyt muutoksen aika? Pitäisikö hyvä elämä aloittaa tältä istumalta ilman mitään kompromisseja? No ei. Jos en nuorena tee typeryyksiä, käytä rahojani olueen, sekoile vastakkaisen sukupuolen kanssa, virstaa kerrostalon katolta alas tai paukuta patarumpua kuudelta maanantaiaamuna, en ehkä saa myöhemmin uusia tilaisuuksia. Nyt on se aika, kun pitää olla typerys. Koen sen suorastaan velvoitteeksi, ihan kuin jotkut kokevat työnteon tai laskujen maksamisen.

Siispä viini auki! Pearly Bay Cape Red tuoksuu kitkerältä. Onneksi pahaenteinen alkuvaikutelma petti, sillä viini on maultaan normaalia halpispunkkujen keskitasoa. Nautiskeluhetki ei ollut erityisen mieleenpainuva kokemus, mikä voi kyllä olla ihan hyväkin piirre. Esimerkiksi Karahvipunaviini teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, muttei todellakaan silleen hyvällä tavalla. Jos pullon etiketissä Pearly Bayn tavoin lukee ”easy-drinking red wine”, ei ole mitään syytä olla ostamatta sitä. Ellei hintaa kerry yli kuutta euroa.

Haluaisin vielä osoittaa kiitollisuuttani halvoille punaviineille, jotka ovat tehneet kuluneesta vuodesta antoisan ja hyvinkin mielenkiintoisen. Kesä ja kärpäset veivät hetkeksi viinihalut, mutta marraskuinen räntäsade on saanut minut taas turvautumaan tuohon jumalten uriiniin. Siihen uljaaseen nautintoaineeseen, jonka ansiosta olen pitkästä aikaa löytänyt itseni räppäämässä rivouksia Städärin tanssilattialla Haddawayn säestämänä. Kyllä elämä on välillä kaunista.

3/5

Published in: on 18.11. 2007 at 15:48  Comments (4)  

Mustikkamaan syyssatoa

Viimeaikainen viinipaastoni päättyi juhlavasti, kun join lahjaksi saamani peräti 11 euron viinipullon. Sen täytyy olla ylivoimaisesti kallein punaviini, johon olen koskaan tutustunut. Tasapainottaakseni tilannetta ostin arkipäivän iloksi Serenata Merlot’a (Chile; 5,50 €), jonka paha kaksoissisar arvosteltiin jo aikoja sitten.

1. lasi: Poikkeuksellisesti kirjoitan arvostelua viiniä juodessani. Ryystäessäni äänekkäästi ensimmäistä lasillista voin heti todeta, ettei viini ole alle kuuden euron parhaimmistoa, toisin kuin mainitaan tuparilahjaksi saamassani Viinistä viiniin -kirjassa (Berglund, Rinta-Huumo). Mustikkainen aromi halvassa viinissä ei ole todellakaan positiivinen piirre. Että haistakaapa vaan kurttukeppiäni, Berglund ja Rinta-Huuma.

2. lasi: Tilanne kuitenkin elää. N.W.A. pauhaa taustalla, ja tunnelma alkaa hiljalleen kohota. Ainakin se on tullut selväksi, ettei viinistä kannata maksaa yli kymmentä euroa. Olihan se 11 euron punkku varsin hyvää ja kiitos asianomaisille, mutta miksi maksaa 11 euroa, kun samalla hinnalla saa hyvää perussettiä kaksi pullollista? En välttämättä tarkoita tällä Serenata Merlot’a, mutta kuitenkin. Tänäänkin joku herrasmies osti Alkossa kaksi pulloa jotain espanjalaista yli kympin punaviiniä. Piti oikein vieressä kyyneliä pidätellä, kun läheinen Don Sancho -lokero oli täpötäysi.

3. lasi: Kämpässä on alkamassa syntymäpäiväkarkelot. Käsivarttani pitkin kiipeää jonkinlainen hyttynen. Taidankin viettää privaattikarkelot hyttysen, Serenatan ja Eazy-E:n kanssa. Olen nyt hieman yllättäen viettänyt kaksi vapaapäivää keskellä arkiviikkoa, mutta huomenna vastuu ja velvollisuus kutsuvat jälleen. Kapinoin järjestelmää vastaan juomalla tänään krapulahakuisesti. Siitäpähän saavat – päättäjät ja sellaiset – kun olen huomenna toimintakyvytön ja hyödytön yhteiskunnalle. Siitä maksetaan kaiken lisäksi rahaa ts. opintotukea. Valitettavasti sitä varten pitää kerätä jotakin typeriä pisteitä, kuin oltaisiin jossain videopelissä.

Odin ja 4. lasi: Tässä vaiheessa Serenatan maku ei ole vielä parantunut. Ei ole hirveän hyvä merkki, että oli pakko korkata Odin tässä välissä, jotta sain häivytettyä mustikkaista makua suustani. Tylsyys valtaa kuitenkin mielen, ja ajatuksissa pyörii lähinnä naiset ja se fakta, että Serenata-pullosta on vielä yli puolet jäljellä. Missä on seikkailu? Missä on tanssi, huokeat naiset, nauru ja julkinen pahennus? Missä on kossu, kun sitä tarvitaan?!

5. lasi: Nyt viinistä on juotu yli puolet. Maku on edelleen aika kamala, vaikka taustamusiikki ja humalatila ovat jatkuvasti paranemaan päin. Viinin juominen alkaa olla puhdasta suorittamista. Ei nautintoa, ei hauskuutta, ainoastaan puhdasta humalahakuisuutta. Ehkä syöksyn tänään vielä ihmisten ilmoille. Näytän voimani, taikavoimani. Keittiössä alkaa olla paljon ihmisiä. Tunnen kasvot, mutten mieltä. Ei ole mieltä mennä sekaan. Vain minä ja hyttynen. Nyt nautimme Serenata Merlot’a.

6. lasi: Alan menettää otetta taustamusiikista. Pistän oven auki ja nautin puheensorinasta. En tietty osallistu keskusteluun. Porukka on menossa saunaan. Ehkä minäkin sitten joskus, aikuisena viisaana ihmisenä. Tänään yritän sulautua baarissa ihmisjoukkoon, ehkä siihen hiirenloukkoon, joka estää minua menemästä koululle huomenna klo 8.30. Myönnän, että olen elämässäni hukassa. Mutta missäpä muualla sitä nuorukainen voisi ollakaan hukassa? Häpeä alkaa muuttua ylpeydeksi. Ylpeydeksi omasta keskinkertaisuudestaan. Sekin voi olla saavutus: pysytellä normaalin linjan rajassa. Ihmiset hajottivat juuri internetini (istuivat piuhan päälle). En anna koskaan anteeksi, en ole mikään Äiti Teresa.

7. lasi : Internet toimii taas. Olen toimintakykyinen. Olen yhteydessä maailmaan. Kämpässä on ihmisiä, kauniita ja rumia. En tiedä, mihin väliin itse mahdun. Välihuomiona todettakoon, että Serenata Merlot alkaa hiljalleen toimia paremmin. Alan päästä humalaan. Alan olla oma itseni. Minä elän. Lähden lentoon. Kuulennolle.

Seuraava päivä: Serenata Merlot on hirvittävää kusensekaista mukaviiniä. Pääsin kuitenkin varsin päihtyneeseen olotilaan, minkä huomasin viimeistään siinä vaiheessa, kun kotiin palatessani lepuutin itseäni hetkisen eteisen lattialla, kun omaan huoneeseen olisi kuitenkin ollut vielä metrin verran matkaa.

2/5

Published in: on 15.11. 2007 at 18:26  Comments (2)  

Lapset pois yliopistosta!

Maanantainakin voi juoda itsensä humalaan. Tämä kuitenkin vaatii erityisiä toimenpiteitä, jotta päivästä tulisi mahdollisimman absurdi. Mielestäni makedonialainen alle viiden euron punaviini on hyvä alku maanantaikännille.

Jos viinin etiketissä suositellaan viiniä nautittavaksi pitsan kanssa, se herättää heti mielenkiintoni. Valitettavasti en päässyt kokeilemaan ytimekkäästi nimettyä Cabernetia (Makedonia; 4,99 €) pitsan kanssa, eikä viini päässyt täysin oikeuksiinsa. Viini nautittiin helsinkiläisen alkoholikulttuurin mukaisesti bussipysäkillä, bussissa ja Rautatieaseman edessä.

Suuntana oli Vanha Ylioppilastalo. Kuulemma jotain keikkoja oli tiedossa. Enhän minä muuten suuntaisi keskustaan päihtymään Kallion sijasta. Hämäsin suomalaista akateemista yläluokkaa ja livahdin yliopiston avajaiskarnevaaliin ilman yliopistokoulutusta. Siitäs saitte. Tosin jos Suomen akateeminen eliitti on sitä tasoa, mitä Vanhalla näin, en ole kovinkaan luottavainen rakkaan isänmaamme tulevaisuuden suhteen.

Siis vittu, viisitoistavuotiailta näyttäviä Sedun yökerhoista karanneita käsilaukkumimmejä koko paikka täynnä. Siinä ei Maria Gasolinan sambarytmitkään paljoa auttaneet, kun katse hakeutui ajoittain muuhun yleisöön. Ja mitä niillä vitun haisaappailla tekee keikalla? En tosiaankaan halua kymmenen vuoden päästä joutua sairaalaan, jos kirurgin lähestymisen kuulee sadan metrin päähän hainnahkasaappaiden kopistessa lattiaan.

Ja olihan se viinikin aika kamalaa. En oikein tiedä, kuinka Cabernetia kuvailisi. Se ei ole maultaan kovinkaan kitkerä, mutta ei myöskään järin laimea. Siinä ei ole karmeaa jälkimakua, mutta ei millään tasolla hyvääkään. Cabernet on pyhä keskinkertaisuus, jolla pääsee keskinkertaiseen humalaan. Makedonialainen sodan runtelema vivahde nousee kuitenkin omalla hyvällä tavallaan esiin.

Cabernet johdatti minut elämäni huonoimpaan maanantaikänniin. Illasta puuttui sellainen kielletyn hedelmän maku, joka on maustanut monia maanantai-iltojen baarireissuja. Nyt lähinnä teki mieli juoda itsensä nopeasti humalaan, jotta jaksoi katsoa keikat melkein loppuun asti. Toki asianmukaisesti nukahdin bussiin, heräsin pari pysäkkiä liian myöhään, ja ilta huipentui kävelymatkaan sateisessa syysyössä. Kuinka runollista.

Kesä, aurinko ja lämpö pistivät juomaan. Syksy, sade ja kylmyys pistävät myös juomaan. Tilanne vaatii hintansa, sillä taannoisen viikonlopun jälkeen tilin saldo oli huikeat 0,84 euroa. Kukkaro tietenkin tyhjillään. Onneksi rakas valtio maksaa kerran kuussa suojelurahaa ja antaa mukisematta lainaa.

 2/5

Published in: on 14.9. 2007 at 7:50  Jätä kommentti  

Oodi vastuuttomalle dokailulle

Joskus hommat vain kusee. Joskus ihmiset vain ovat idiootteja. Nämä kaksi lausetta kuvaavat osuvasti elokuun alkuani. Kerrankin yritin olla asiallinen ja tunnollinen, mutta sain silti hämmästyttävän monta asiaa solmuun elämässni lyhyen ajan sisällä. Tästä viisastuneena päätinkin siis, että elän viimeiset kaksi viikkoa pakkokesälomastani rehellistä paskaelämää vilkaisematta kertaakaan pankkitililleni.

Päätös pitää. Tottahan vastuuden välttelyyn kuuluu huoleton dokailu myös keskellä viikkoa. Castillo Murviedro (Espanja; 5,60 €) oli valintani pohjoishelsinkiläisen illanvieton yhteydessä. En lähtenyt hakemaan viinistä sen kummempaa seikkailua, vaan tyydyin perinteitä noudattaen espanjalaiseen halpispunkkuun. Castillo Murviedro ei pettänyt, hyvällä ja huonolla tavalla.

Pullon ulkomuoto on varsin tyylikäs kullansävyisine etiketteineen ja metalliverkkoineen. Synteettinen korkki on toki aina plussaa, sillä sen saa yleensä aina kätevästi takaisin paikoilleen ja taas uudestaan pois. Murviedro sopii siis myös ns. matkaviiniksi. Ei ole tosin edelleenkään kierrekorkin voittanutta.

Viinin hieman katkera alkumaku lyö heti ns. perseen tiskiin. Se on toisaalta tässä tapauksessa ihan hyvä juttu, sillä Castillo Murviedroa nauttiessa ei tarvitse kärsiä lainkaan kitkerästä jälkimausta. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että kulauksen jälkeen viinistä ei jää juuri mitään käteen. Paitsi känni. Vähemmän yllätyksellisesti viimeistä kolmannesta nauttiessani en kiinnittänyt kevyesti genitaalinsävyiseen alkumakuun enää mitään huomiota. Tyylikäs pullo antoi kuitenkin odottaa hieman enemmän. Jotakin sellaista, mikä tekee esimerkiksi El Coperosta minulle niin rakkaan ystävän.

Vietettyäni viikon alkoholinhuuruista enemmän tai vähemmän hauskaa elämää päätin hetkeksi hieman hengähtää. Vainoharhaiset kohtaukset, valveunet ja korvissani soinut sireenien ääni tukivat päätöstäni. Parin päivän selvistely loppuu kuitenkin viimeistään huomenna, jotta ehdin tempaista tarpeeksi pitkän putken loman lopettajaisiksi. Toki aion samalla nauttia korkeakulttuurista, jota Helsingin Juhlaviikot tarjoavat. Minun tapauksessani tämä tarkoittanee kuitenkin käännyttämistä anniskeluravintoloiden ovelta liiallisen humalatilan vuoksi.

Mistä tulikin mieleeni! Castillo Murviedron ja hyvin runsaan olutmäärän avulla hankittu kosminen päihtymistila johtivat siihen, etten päässyt sisään Stadin Tähteen! Tämä on saavutus, josta olen ikuisesti ylpeä ja josta tulen kertomaan vanhana pappana kännissä äpärälapsilleni. Minä kun luulin, että kyseiseen lafkaan ei päästetä sisään, mikäli on ALLE 1,5 promillen humalassa.

Castillo Murviedro on hyvin  klassinen espanjalainen alle kuuden euron punaviini. Edullinen hinta ja kohtuullisen tyylikäs pullo riittävät tietysti vakuuttamaan tavallisen sunnuntaikäyttäjän, mutta parempiakin vaihtoehtoja löytyy. Muistaakseni.

Published in: on 21.8. 2007 at 20:56  Jätä kommentti  

Kipurajoilla

Tällä viikolla on ollut sellainen olo, että voisin juoda loputtomasti olutta. Siis oikeasti, kaikki maailman oluet. Aika paljon olutta olenkin juonut, mutta päätin välillä keventää mieltäni vaihtamalla alle kuuden euron punaviiniin. Grand Sud Merlot (Ranska; 5,99 €) paljastuikin varsin onnistuneeksi kokeiluksi. Tämän vuoksi ajattelinkin vaihteeksi kirjoittaa arvostelussa itse viinistä.

Aluksi täytyy kuitenkin tarttua viinin miinuspuoleen. Toki on ymmärrettävää, että viinipullot suunnitellaan siten, että ne juodaan kerralla tyhjäksi, mutta luonnonkorkki pitäisi ehdottomasti saada laitettua kivuttomasti takaisin. Nytkin kävi niin, että piti lähteä Sörnäisistä Töölöön kesken viinipullon, ja jouduin vuolemaan korkkia pienemmäksi saadakseni sen takaisin. Kansalaiset barrikadeille! Kierrekorkit kaikkiin viinipulloihin!

Grand Sud Merlotin maku ei herätä samanlaisia intohimoja kuin esimerkiksi uusi Turtles-leffa, mutta se on hyvällä tavalla neutraali. Tämän totesi painostuksestani myös kaksi muuta koekaniinia. Alle kuuden euron punaviinien perisynnistä, katkerasta jälkimausta, ei ollut tietoakaan. Ja niinhän siinä kävi, että pullo juotiin tyhjäksi sujuvan nopeasti, mikä johti akuuttiin humalatilaan.

Kierrettyäni Länsi-Helsingin kokoomussektoreita Etu-Töölöä ja Pikku-Huopalahtea/Munkkiniemeä myöten lähdin rakkaaseen Kallioon juomaan kossua. Tällä kertaa kokemus poikkesi aiemmista melkoisesti. Meinasi nimittäin roska mennä silmään, kun näin ensimmäistä kertaa elämässäni avatun PUOLENTOISTA LITRAN kossupullon. Kun elämä potkii päähän, tällaiset asiat saavat tulevaisuuden näyttämään jälleen valoisalta. Tai pimeältä riippuen siitä, kuinka paljon juo.

Grand Sud Merlotia voi suositella varauksetta. Kipurajoilla pyörivä hinta tosin saattaa pelottaa meitä useimpia vasemmistolaisia, mutta tällä kertaa jopa kannattaa panostaa sen 50 senttiä enemmän. Pikavilkaisu pankkitililleni kuitenkin antoi viitteitä siitä, että kesän viimeiset viinini saattavat olla ne loput alle viiden euron punkut.

Published in: on 27.7. 2007 at 9:28  Comments (3)  

Läpällä kännissä

Halusin elämääni seikkailua, joten otin perjantai-iltana junan Tampereelle. Mukaani otin karvaisen hipin, Ruis-Kossua, olutta ja El Tiempoa (Espanja; 4,80 €). Toki edellisiltana oli otettu kevyt viidentoista alkoholiannoksen suojakänni. Näistä asetelmista oli hyvä ottaa Tampere haltuun.

Reissuun sisältyi alastomia miehiä, kähmintää, suunsoittoa, julkivirtsaamista ja tietysti alkoholin nauttimista. El Tiempo sihahti auki jo junassa. Täytyy Tiempon tappioksi tunnustaa, että kaksintaistelu muiden 4,80 euroa maksavien punkkujen eli Don Sanchon kanssa kääntyi heti ensimmäistä huikasta alkaen Sanchon voitoksi. El Tiempon ainoaksi plussaksi paljastui vähemmän yllättäen alle viiden euron hinta. Silti on vaikea ymmärtää, miksi Alkon Tiempo-lokero on monesti lähes tyhjillään, vaikka hyllyt notkuvat Don Sanchoa.

Tampereesta muistan hämärästi pitkätukkaiset miehet ja rumat rakennukset. Herättyäni hyvissä ajoin lauantaiaamuna jaksoin odottaa peräti kaksi minuuttia ennen aamuoluen korkkaamista. Eihän se olisi käynyt laatuun, että paluumatkalla oltaisiin oltu selvinpäin. Ravintolavaunussa puolestaan kokeiltiin kossukaljan reseptia (puoli tuoppia kaljaa + reilusti kossua). Puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että teimme sen ainoastaan läpällä kännissä.

Kolmannen peräkkäisen viinanhuuruisen päivän iltana makasin kalliolaisen yksiön lattialla varmana siitä, etten pysty liikkumaan enää metriäkään samana päivänä. Onneksi paikalla ollut naisväki nosti minut pystyyn ja kertoi, että nyt lähdetään baariin. Ja niinhän siinä luonnollisesti kävi, että löysin itseni muutamaa tuntia myöhemmin Stadin Tähden tanssilattialta kolme naista kainalossani (kyseessä eri naiset). Mietin jälkikäteen, että minun on täytynyt keksiä mahdollisesti maailman hauskin vitsi, jotta skenaario oli mahdollinen. Mutta minullehan se ei ole homma eikä mikään.

Olin läpällä kännissä vielä sunnuntaina, ja nyt kaksi päivää sen jälkeen kärsin edelleen epätodellisesta olosta. Ylläpidin ns. kiertuepäiväkirjaa ja laskin kuluttamani alkoholiannokset torstain ja sunnuntain välillä. Viralliset tulokset vahvistetun tuloslaskennan jälkeen ovat seuraavat:

Torstai: 15 annosta

Perjantai: 22 annosta

Lauantai: 23 annosta

Sunnuntai: 19,25 annosta

Eikös se niin mennyt, että riskikäytön raja eli 24 annosta tarkoittaa vain yhtä päivää eikä viikkoa? Ai niin, eipä tainnut mennä. Mutta onneksi join vain läpällä kännissä, en tosissani.

Published in: on 10.7. 2007 at 14:26  Comments (3)  

Ja katossa liskopallo

Eteläafrikkalainen Stony Cape maksaa 5,64 euroa per lesti, mutta sitä saa myös kolmen litran laatikossa, jolloin litrahinnassa säästää vähän yli neljäkymmentä senttiä. Tämän jos olisin viikko sitten tiennyt! Esijuhannusrituaaleihin kuului toki myös suojakännit, jotka vedettiin tällä kertaa oluella. Liian pitkään ei saanut tietysti kukkua, sillä perjantaina piti vielä ehtiä Alkoon hakemaan lisää jumalten nektaria (eli Koskenkorvaa, te sivistymättömät apinat).

Se olikin pitkän viikonlopun (torstaista sunnuntaihin) perusjuoma. Omista ja muiden pulloista viinaksia tuli juotua lähes päivittäin. Mehun kanssa ja ilman, limpparin kanssa ja ilman, pullon suusta ja lasista, ja niin edelleen. Mahdollisuudet viinan kanssa läträämiseen ovat loputtomat, drinkkireseptit toinen toistaan parempia. Jossain vaiheessa meininki taisi päästä lipsahtamaan riettaan humalan puolelle. Viinalla on tosin myös kääntöpuolensa ja hauskanpidolla hintansa.

Maanantai oli ehkä elämäni kamalin päivä. Aamusella yhdet oluet polkupyörää korjatessa vielä menivät — ehkä ne olivatkin omiaan siirtämään tulevaa hieman myöhemmäksi — mutta iltapäivällä korjasikin jo kuolema. Tai niinhän sitä olisi toivonut. Hikeä, pelkotiloja, pakkoajatuksia, käsien tärinää ja kehon yleistä nykimistä. Liskot olivat saapuneet kalliolaiseen yksiöön. Teki mieli syödä, oksentaa ja syödä oksentamaansa, ihan mitä vain, että olo olisi parantunut.

Raitiovaunussa tuntui siltä, että ihmiset tuijottavat ja nauravat, josta en olisi heitä ihmeemmin paheksunut. Näytin varmaankin melko kamalalta ja vainoharhaiselta. Unessa ihohuokosistani valui verta kuin Väinämöisen polvesta. Ystäväni luuli myyrien vallaneen huoneensa. Halusin surmata. Halusin palata ajassa taaksepäin, napata menneisyyden itseltäni viinapullon pois ja ottaa tiukan siivun. Ehkei sittenkään, teinhän faustilaisen kaupan viinapirun kanssa ja lupasin olla enää ikinä juomatta, jos joku vain veisi kammotilan kauas pois.

Kukaan ei sitä tehnyt. Kukaan ei auttanut. Paranoiaa riitti vielä tiistaillekin. Keskiviikkona olin jo parilla tuopilla, tietysti lainarahoilla, todistamassa saksalaisen Felixin seurustelunjälkeistä ja siksi itsetuhoista rännäämistä. Hieno mies, varmasti kova panemaan. Osasin jo hymyillä toisten epäonnelle, tuijottaa ja nauraa.

Mitä tästä kaikesta opimme? Tietysti sen, että ensi juhannuksena uudestaan. En malta odottaa, minulla ja liskokuninkaalla taisi jäädä vähän sanoja vaihtamatta.

Stony Cape, Etelä-Afrikka. 5,64€

Published in: on 30.6. 2007 at 9:13  Comments (2)