Olen järkyttynyt

MTV3:n teksti-TV kertoo sunnuntaina 4.3. seuraavaa:

“Viinipullon hinta nousee. Alkoholipakkauksiin pakollisiksi tulevat terveysvaroitukset nostavat juomien hintoja. Panimoliitto arvioi, että maahantuodut viinit voivat kallistua jopa eurolla ja kotimaiset pullotteet kymmenillä senteillä.

Hintoja nostaa se, että tuotteiden merkintä on vaivalloista. Ulkomaiset tuottajat tuskin laittavat pulloihin merkintää vain suomalaiskuluttajaa varten. Kotimaisilta pullottajilta lisämerkintä taas vaatii suunnittelutyötä ja jopa etikettilinjojen uudistamista.

Juoma-ala povaa merkinnöistä ongelmia myös erikoisille juomapakkauksille.”

Paskaa. Viinipullon hinta nousee eurolla?! Varoitustarrat ovat itsessäänkin typerä idea, mutta nyt on syytä nousta barrikadeille, jos ne todellakin vaikuttavat pullojen hintoihin. Onpa ilo pulittaa jostain kusessa keitetystä Don Hugosta melkein seitsemän euroa vain sen vuoksi, että saan lisäksi lukea, kuinka viini johtaa alkoholismiin ja maksakirroosiin ja tuhoaa aivoni ja ihmissuhteeni ja tappaa koko Suomen kansan. Paskaa. Kysynpähän vaan, että mikä oikeus kaiken maailman päiviräsäsillä on riistää meiltä mahdollisuus suht laajaan halpisviinivalikoimaan. Miettikää nyt, mitä tällekin sivulle tapahtuisi hintauudistuksen jälkeen. Alle seitsemän euron punaviinit? Totta, ei raflaa yhtään. Alle kuuden euron hintaluokkaan jäisikin sitten alle kymmenen tuotetta, joista ei pitkäksi aikaa iloa irtoa. Kuka kuuntelisi kansan ääntä, varsinkin näin vaalien alla? Ai niin, niinhän ne kaikki puolueet ja ehdokkaat kuulemma tekevät. Paskaa.

Julkaisupaikka  on 4.3. 2007 at 10:27 Kommentit (1)

Tämän artikkelin paluuviiteosoite on: http://allekuuden.wordpress.com/2007/03/04/olen-jarkyttynyt/trackback/

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

Yksi kommentti Leave a comment.

  1. Saa olla kyllä vähän pirun nättejä tarroja, jos maksaa euron tsibale.


Leave a Comment