Paulo Coelho on munaton vässykkä

“Ihminen ei voi koskaan lakata uneksimasta. Unelmat ovat sielun ravintoa niin kuin ruoka on ruumiin ravintoa.”

Jeanjean Merlot -pullon normista poikkeava muotoilu ja luonnonkorkki viittaavat siihen, että ulkoviinillisiin seikkoihin on taas panostettu maun kustannuksella. Ja tietysti avaaminen meinasi mennä vituiksi, mutta missäpä hyvässä juomassa ei korkkipuukrutonkeja olisi.

Viinin voimalla haluaisin tänään kertoa Paulo Coelhosta. Tämän jutun alussa oleva lainaus on ilmeisesti kyseisen jannun uusimmasta suomennetusta kirjasta tai ainakin sen mainoksesta peräisin. Olen miettinyt tuota lausetta ja mainosta nyt kohta sen kuukauden, minkä se metroja on rumentanut.

Onko banaalimpaa lauseparia olemassakaan? Voiko kukaan keskiluokkaisten kirjakerhokotirouvien suosikki kirjoittaa tylsempää skeidaa? Ensinnäkin tuon voisi tulkita jotenkin niin, että unelmat muuttuvat ihmisen läpi mentyään päivittäiseksi paskaksi, joka unohdetaan heti kun se on saatu kehosta pihalle. Syvällistä, eikö totta? Tietysti toisena aspektina kyseisessä lainauksessa on se, että se on ihan järkyttävän perseestä.

Coelho on kuulemma maailman suosituin portugalinkielinen kirjailija. Mitä helvettiä? Eikö kahdestasadastamiljoonasta kielen taitajasta löydy pätevämpää latteuksien laatijaa? Tämä liittyy tietysti laajempana yhteiskunnallisena ongelmana siihen, että haluttavimmat kohdeyleisöt ovat A) teini-ikäiset 2) keski-ikäiset naiset. Mikään muu ei selitä tällaista Crazy Frog -ilmiötä. Tosin ehkä, toivottavasti, teini-ikäiset eivät lue tällaista pettuleipää. Myönnetään, Harry Potterillakin on ongelmansa, mutta että Paulo Coelho. Huh huh.

Ja tietysti joku nojatuoliesteetikko siellä selittää, että en minä voi näin sanoa, kun en ole yhtään Coelhon kirjaa lukenut. En olekaan ja silti voin. Arvatkaa miksi? Jos Bazar-kustantamo haluaa minun tekevän ostopäätökseni tämän jutun alussa lainatun tekstin tapaisilla ulostekertymillä niin olisi parempi varautua siihen, että vastakkainen päätös tehdään samasta materiaalista. “Unelmat ovat sielun ravintoa niin kuin ruoka on ruumiin ravintoa.” Oikeasti? Paino Paulo vittuun.

Kaveri näyttääkin ihan turhanpäiväiseltä lässyttäjältä:

Viini oli yllättävän hyvää ja siksi lykkäänkin sen uuteen kategoriaan. Ilman korkkibiittejä varmasti parempaa juotavaa. Jälkimausta piti sanoa jotain, mutta en muista mitä. Ei se kuitenkaan häiritse. Pullon muotoilun takia sopii hyvin illanistujaisiin vietäväksi kikkaviiniksi ja samainene venkuraisuus vie huomiota kuuden euron mausta. Tuomio: ihan jees.

Jeanjean Merlot. 5,99e.

Hardy’s BIN 343 Cabernet Shiraz (Australia; 5,80 €) ja tekstiviestit

Kylmä hiki alkoi puskea päälle neljän maissa iltapäivällä. Tuntui kuin vatsassani olisi liikkunut keskikokoinen nisäkäs. Mikäpä siis onkaan otollisempi hetki jatkaa tutkimustyötä punaviinien parissa? Olin päätyä italialaiseen Big Mamma’s -pulloon ihan vaan täysin absurdin etiketin takia (Big Mamma’s voi hyvinkin olla seuraava arvioitava viini), mutta päädyin kuitenkin tutkimaan Käpylän Alkon päivän erikoisuuksia, jotka olivat siis koreissa erikseen muista punkuista. Luotin suuren yleisön sanaan ja valitsin kolmesta vaihtoehdosta sen, jota oli hävinnyt koreista eniten. Kassa katsoi minua jokseenkin säälivästi maksaessani Hardy’s BIN 343 -punkkuani.

Poikkeuksellisesti Hardy’s BIN on varustettu luonnonkorkilla, joten jouduin pitkästä aikaa käyttämään avaajaa. Vituiksihan se avaaminenkin meinasi mennä, kun on viime aikoina tottunut vain kiertämään korkit auki. Ensimmäisen lasillisen nautin samalla kuin katselin jotain Hitler-huumoria internetissä. Tällä kertaa viini muistutti väriltään ihan oikeaa punaviiniä. Valitettavasti mausta ei voi sanoa samaa. Alkuvaikutelma on Hardy’sin kohdalla ihan ok, mutta jälkimaku muistutti minua siitä, että ehkä joskus kannattaisi sijoittaa pari euroa lisää. Alkon kuvauksen mukaan viini on maultaan täyteläinen, notkea, mausteinen ja kypsän marjainen. Ilmeisesti kypsän marjainen tarkoittaa sitä kuvottavaa, pisteliästä makua, joka voi johtaa päänsärkyyn jo ennen seuraavaa aamua. Oikeasti, mitä viininvalmistajat oikein ajattelevat kustessaan tynnyreihin? Edes pahimmat deekut eivät ole oikeutettuja kärsimään näin paljon yrittäessään humaltua.

Join kuitenkin pullon loppuun ja neljä olutta päälle. Tässä vaiheessa tulin pohtineeksi, että tekstiviestejä ei olisi pitänyt koskaan keksiä. Ne ovat johtaneet kahteen varsin vastenmieliseen ilmiöön: lehtien uusiin 160 merkin “mielipidepalstoihin” ja tylyyn tapaan lopettaa seurustelu. Kyseisenä viininmaistajaisiltana kärsin lähinnä jälkimmäisestä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, etteikö ole aivan perseestä, että Timo Harakankin ohjelmassa voi pientä maksua vastaan heitellä naurettavia provoja ilman mitään perusteluja.

Hardy’s BIN 343 Cabernet Shiraz on peräti euron kalliimpi kuin Don Sancho. Tästäkin voi jo päätellä, kannattaako siihen sijoittaa, kun tarjolla on huomattavasti miellyttävämpiäkin vaihtoehtoja. Mutta muiden testituotteiden tapaan Hardy’silläkin on hyvä puolensa: siitä humaltuu. Siitä lisäpiste.

2/5

Tapas Tinto (Espanja; 5,39 €)

Aurinkoisena keskiviikkoaamuna päädyin Hakaniemen Alkoon. Katseeni hakeutui espanjalaisiin laatupunkkuihin. Don Sancho (4,80 €) ja El Copero (5,49 €) ovat jopa liiankin vanhoja tuttuja, joten päätin kokeilla tällä kertaa uusia tuulia. Kierrekorkki ja käsittämättömän näköinen etiketti vakuuttivat minut valitsemaan Tapas Tinton.

Pullo pysyi pari päivää arvoisessaan paikassa eli vaatekomerossani, mutta seuraavana perjantai-iltapäivänä oli otollinen hetki kiertää korkki auki. Viinin väri ei muistuta hirveästi normaalia punaviiniä, vaan siitä tulee mieleen isoäitini valmistama puolukkamehu. Lasiin kaatamisen jälkeen syntynyt vaahto oli myös varsin harvinainen ilmiö. Haistelemaan en edes vaivautunut. Ensimmäinen huikka oli yllättävän lempeä, mutta piripintaan kaadetun lasillisen lopulla havaitsin viinin tunkkaisen jälkimaun. Kolme lasillista myöhemmin viinin juominen muuttui huomattavasti sujuvammaksi.

Näiden lasillisten ja parin oluen vauhdittamana suuntasin Herttoniemeen Oranssi-klubille kuuntelemaan vaihtelevan tasoista punkkia. Koska kyseisessä limudiskossa ei tarjoiltu alkoholia, kahden hengen kokoiseksi kasvanut testiryhmämme lähti katsastamaan viereisen Citymarketin olutvalikoimaa. Valikoima oli huono, sillä lähikauppojen halvinta olutta Odinia ei hyllystä löytynyt. Tämän johdosta päädyin vanhaan tuttuun Löwenbrau-tölkkiin, josta ehdin nautiskella noin neljäsosan ennen kuin henkilökunta tuli ajamaan meidät pois kaupan eteisestä. Loput nautiskelimme Oranssin sisäänkäynnin edessä ilman asiaankuuluvaa ulkovaatetusta.

Seisottuamme pari tuntia amisyleisön keskellä siirryimme metroon tekemään lisähavaintoja jäljelle jääneestä Tapas Tintosta. Testiryhmän kasvettua kolmihenkiseksi pystyimme analysoimaan viiniä paremmin ja jakamaan kokemuksiamme. Valitettavasti analysointi jäi kuitenkin toissijaiseksi, koska pää piti saada nopeasti täyteen ennen Kallion baareihin siirtymistä. Metromatka teki ihmeitä Tapas Tintolle. Havaitsin sen maistuvan Sörnäisissä paremmalta kuin koskaan aiemmin. Tyhjennetty pullo jätettiin odottamaan kerääjäänsä Sörnäisten metroaseman sisäänkäynnin suulle.

Testiryhmämme löysi tiensä pizzajuottola Mäki Kuplaan, jossa ei osattu yhdyssanoja, mutta josta sai nelosolutta hintaan 3,20 kolmosen ollessa tasan 3 euroa. Muutaman pikaisesti nautitun nelosoluen jälkeen päädyimme kokeilemaan lafkan vegepizzaa. Kuten kahden hengen kokoiseksi kutistunut testiryhmämme toinen jäsen totesi: “Cafe Del Mare -tason pitsat.” Ilta huipentui Stadin tähdessä, jossa päädyin haukkumaan naisia. Viimeinen etappi viininmaistajaisissamme oli 35-vuotiaan sörkkäläisen ketun asunto, jossa viihdytimme itseämme telkkarin reality-show’lla, jossa kymmenkunta 65-vuotiasta rouvaa asui kommuunissa.

Tapas Tinto on hintaansa nähden kelpo valinta perusdokaajalle. Suosittelen kuitenkin kostuttamaan kurkun ensin esimerkiksi argentiinalaisella Fuzion Malbecilla (5,99 €), joka tosin hintansa vuoksi keikkuu aivan kipurajoilla. Tapas Tinto saattaa pelästyttää ensikertalaisen, mutta sen tarjoama hieman viipyilevä nautinto on hyvää alle kuuden euron punaviinien keskitasoa.

+ Kierrekorkki: helppo kuljettaa mukana
+ Nousee päähän
- Maku
- Etiketti
- Yli 5 euron hinta

3/5

Kotiviinistä ja Petit Coq Rougesta

Ystäväni tekee itse omat viininsä. Tämä on tietysti hintatietoisen ja käsistään kätevän ihmisen fiksu ratkaisu. Ainakin ajatuksen tasolla, sillä kukapa ei kokisi vaaraa käsistälähtemiseen, jos parin metrin päässä on jatkuvasti kymmenisen litraa viiniä.

Ja kyllähän se lähti, käsistä, meilläkin. Aamuyöstä kiipeiltiin verkkoaidoilla ja mentiin venerannasta uimaan. Otettiin vaatteet pois, käveltiin betoniliuskaa vesirajaan ja huomattiin, että hetkinen, sukat on vielä jalassa. Tämä passiivissa, ettei kukaan tuntisi itseään paljastetuksi. Terkkuja tutuille.

Emmehän me tietenkään pelkkää kotiviiniä juoneet, mutta jos viini tarjoillaan tuopista, ei kaikki mene ihan eurooppalaisten juomatapojen mukaan. Toisaalta ei sen aina pidäkään. Tai useimmiten, meillä päin.

Niin, olihan tälläkin reissulla toki mukana se alle kuuden euron punaviini. Petit Coq Rouge, kierrekorkin ja etiketin perusteella valittu. Pitäisi keksiä joku toinen metodi, sillä tämäkin viini oli laulun mukaisesti ihan vehkeen makuinen. Myönnettäköön, jo edellisellä viikolla avattu, mutta eikö viinin pitäisi parantua vanhetessaan? Tämän pitäisi reiluuden nimissä päteä avattuihinkin viineihin.

Petit Coq Rouge, 5,98 euroa.